Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piiri: Lappi

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lappi. Näytä kaikki tekstit

7.10.2020

Urho Kekkosen kansallispuisto – suon litsahtelusta tunturin huminaan

Tunnelmia nuorten vaelluskurssilta 1.-9.8.2020

Teksti: Helene Helo
Kuvat: Sampo Rouhiainen

Urho Kekkosen kansallispuiston luonnossa riitti ihasteltavaa. Kurssin vaellus oli minun ja siskoni ensimmäinen Lapin-reissu ikinä, joten koivikkoiset tunturit, kivikkoiset kurut ja kirkasvetiset purot tekivät meihin lähtemättömän vaikutuksen. Kansallispuiston vaihteleva maasto ja monipuolinen eläimistö tarjosi kuitenkin hienoja luontoelämyksiä kurssin kokeneemmillekin Lapin-kävijöille.

Urho Kekkosen kansallispuiston pinta-alasta suurin osa on männikköä, mutta ehdimme vaelluksellamme kulkea myös puuttomilla ja kivikkoisilla tuntureilla sekä alavien maiden kosteilla, Kainuun maisemia muistuttavilla suo- ja metsämailla. Tuntureilla kasvoi sekä vaivaiskoivua että maisemalle ominaista tunturikoivua, joka on hieskoivun käppyräinen alalaji. Lisäksi oli myös paljon kanervaa ja jonkin verran katajia.

Aivan Sokostin karua huippua sekä soiden mättäitä lukuun ottamatta maata peittivät alati variksenmarjaa sekä paikoin myös mustikkaa ja riekonmarjaa pursuilevat varvikot. Soilla törmäsimme iloksemme välillä lakkaan, jota söimme ahnaasti, sillä tuoretta ruokaa ei vaelluksella ollut paljoakaan tarjolla.

Kivikkoiset ja juurakkoiset polut vaativat kulkijalta jonkin verran keskittymistä, koska joka askeleella varomattoman jalka saattoi takertua kiveen tai kasvinosaan. Etenkin matka Sokostin huipulle koostui lähinnä kivenmurikoiden päällä kävelemisestä. Onneksi vaelluksella ei ollut kiire, joten maisemia saattoi pysähtyä ihailemaan vähän väliä. Loppukesän maisemat olivat vielä sangen vihreitä, mutta syksyn merkkejä, kuten kellastuvia koivunlehtiä, näkyi jo.

Satunnaiset purojen ylitykset toivat kulkemiseen vaihtelua ja hieman jännitystäkin. Selvisimme kuitenkin suuremmitta mulahduksitta; vaellussauva ja maastosta löytyneet karahkat olivat hittituotteita. Vaikka kylmän ja ajoittain reippaasti virtaavan puron kivikkoiselle pohjalle astuminen paljain jaloin tuntui aluksi vähän turhankin virkistävältä, kenkien ja sukkien riisuminen ja jalkojen vilvoittelu kirkkaassa vedessä antoi lopulta kummasti puhtia kävelemiseen. Purot olivat myös vaelluksen tärkeimmät vedenottopaikat. Niiden vesien puhtaus (juomavesi kannattaa kuitenkin keittää) ja raikas maku on ehdottomasti yksi kansallispuiston hienouksista.

Vaikka Urho Kekkosen kansallispuistossa riittää kiinnostavia kivimuodostelmia, ja vaikka näkymät yli tunturien, metsien ja järvien ovatkin hienoja, itseäni ilostuttivat eniten kansallispuiston moninaiset eliöt. En ollut ennen nähnyt tunturikoivuja enkä riekonmarjaa omin silmin, ja uusia tuttavuuksia oli myös eläinkunnan edustajissa.

Vaelluksella nähtiin ainakin kuukkeli, kärppä, poroja, riekkoja, sopuleita ja särki. Vanhoja tuttuja olivat muun muassa sammakot (joista pidimme kovasti) ja lukemattomat hyttyset (joista pidimme vähemmän). Vesilintuja ja lentävistä hyönteisistä muita kuin vertamme janoavia näimme vain muutaman. Hirvenkakkaa oli sen sijaan runsaasti.

Kansallispuiston maasto oli pääosin avaraa, mikä helpotti kulkemista ja näkymien ihailua. Silmä lepäsi tunturien loivilla rinteillä, metsien ja soiden vehreillä mättäillä sekä aukeiden tyynillä lammilla. Vuoroin hyttysten ininä, vuoroin tuulen humina korvissa, auringolta ja hyttysiltä suojaavissa vaatteissa ja kevenevä rinkka selässä kulkijan kelpasi kulkea – siitä kansallispuiston elävä ja eloton, karu ja kaunis luonto piti huolen.

Tekstiä varten on haettu tietoa Metsähallituksen luontoon.fi-sivustolta sekä Luontoportista.

Lue myös toisen kurssilaisen retkiraportti vaellukselta!

6.10.2020

Vaelluskurssilla Lapissa

Retkikertomus nuorten vaelluskurssilta 1.-9.8.2020

Teksti: Joona Wallman
Kuvat: Joona Wallman, Sampo Rouhiainen

Luonto-Liiton vaelluskurssi suuntasi tänä vuonna Urho Kekkosen kansallispuistoon. Vaellusta edelsi kolme teoriailtaa, jotka sisälsivät tiukkaa asiaa retkeilystä sekä käytännön vinkkejä. Matkustimme yöjunalla Rovaniemelle, jossa kokoonnuimme ja tapasimme Sampon, joka oli vaelluskurssimme kouluttaja sekä vaelluksen johtaja. Sampon lisäksi meitä oli vaeltamassa kahdeksan kurssilaista.

Rovaniemeltä jatkoimme matkaa bussilla Kiilopään tunturikeskukseen, joka toimi vaelluksemme lähtö- ja määräpaikkana. Kiilopäällä söimme keittolounaan ja lähdimme sen jälkeen vaeltamaan. Ensimmäisenä vaelluspäivänä vaelsimme pitkälti avotunturissa. Matkalla näimme hienon kurun, jonka pohjalla oli vielä hiukan lunta jäljellä, vaikka olikin elokuu. Kävellessä oli hyvin aikaa tutustua muihin sekä aloittaa rutiinin etsiminen vaeltamiseen. Alusta asti porukka tuntui toimivan hyvin yhdessä.

Ensimmäisellä leiripaikalla oli hyvin aikaa pystyttää rauhassa majoitteet ja kokkailla päivällistä. Sää salli tulenteon, joten kokoonnuimme nuotiopaikan läheisyyteen kokkaamaan. Illalla ennen nukkumaan menoa leikimme vielä yhdessä.

Toisen vaelluspäivän aamu, eli ensimmäinen kokonainen vaelluspäivä, lähti melko hitaasti liikkeelle. Porukka vasta opetteli rutiineja. Kävelemään päästyämme päivä alkoi kuitenkin sujua, ja keskusteluakin syntyi mukavasti. Lounaalle menimme hienolle paikalle puron varteen.

Toisena päivänä saimme reissun ensimmäisen vesistönylityksen. Muilla ei ollut juurikaan kokemusta vesistönylityksistä, mutta kaikki selvisivät kunnialla yli. Muutama sauva auttoi ylittäessä etenkin siksi, että Sampo toimi ”sauvataksina” ja kuljetti sauvoja toiselle puolelle jokea ensimmäisten ylittäjien käytettyä niitä.

Toiseen päivään mahtui myös toinen vesistönylitys. Vanha silta oli päässyt huonoon kuntoon ja purettu, mutta joku omatoiminen retkeilijä oli virittänyt narun ja kaksi lankkua joen kohdalle. Kohta oli hieman haastava, mutta ei kuitenkaan niin haastava, etteikö siitä olisi ilman rinkkaa päässyt yli. Tällä kertaa Sampon palveluksia tarvittiin ”rinkkataksina” isoimpien rinkkojen kuljettamiseen lankkusiltaa pitkin joen yli. Yöksi jäimme epäviralliselle tulipaikalle lähelle toista ylityspaikkaa.

Kolmantena vaelluspäivänä saimme aamun lähtöä melkein tunnin nopeutettua. Päivä oli matkallisesti aika pitkä, mutta löytämämme luonnon antimet piristivät matkaa. Löysin pari tattia, joista tein sienipastaa ja saimme kaikki maistaa Lapin ihania hilloja.

Kolmannen vaelluspäivän iltana saavuimme vaelluksen puoliväliin Luirojärvelle, jossa vietimme lepopäivän. Osa porukasta kävi vielä pitkän vaelluspäivän jälkeen peseytymässä Luirojärven saunassa.

Neljäntenä vaelluspäivänä ei ollut kiire herätä, koska leiriä ei tarvinnut purkaa. Saimme rauhassa syödä aamiaista ja tehdä aamutoimia. Suurin osa porukasta lähti rauhallisen aamun jälkeen huiputtamaan Sokosti-tunturia, joka on 718 metriä korkea, kansallispuiston korkein. Luirojärven tuvalta Sokostille on neljä kilometriä suuntaansa. Rinkat jätettiin leiriin Luirojärvelle. Mukaan varattiin hiukan evästä, juotavaa ja sadevarusteet. Sadevarusteita ei tosin juuri tarvittu, koska säät suosivat matkalla.

Sokostille nousu oli jyrkkä, mutta matka vaivan arvoinen. Maisemat olivat yhtä hienot, kuin mitä aiemmilta kerroilta muistinkin. Sokostin laella kelpasi nauttia suklaata ja pähkinöitä sekä ottaa kuvia. Tamperelaisten partiolaisten avulla saimme ryhmästä edustavan ryhmäkuvan. Illalla, kun saunassa ei ollut kovaa ruuhkaa, oli aikaa nauttia saunan leppeistä löylyistä. Myös pulahdus viileään Luirojärveen illalla auttoi huuhtomaan päivän rasituksen pois kehosta.

Viidentenä vaelluspäivänä liikkeellelähtö tuntui helpolta, koska vaelluksen puolivälissä ruokaa on kulunut sen verran, että rinkat eivät ole enää niin painavia. Silloin kävely sujuu helpommin. Päivä alkoi helpolla vesistönylityksellä, jossa sai vielä huuhtoa jalkoja. Tässä vaiheessa vaellusta ryhmä oli muuttunut hyvinkin tiiviiksi ja keskusteluja saattoi käydä aika vapaasti. Minulla meni viides päivä todella nopeasti hyvien keskustelujen ansiosta. Yötä olimme Salonlammen laavulla.

Viidennen päivän lopussa tapahtunut loukkaantuminen hidasti lähtöä kuudentena päivänä, mutta ryhmä selvisi todella hienosti ”tulikokeesta” eli päivämatkan kulkemisesta ilman Sampoa. Minä ja Sampo tulimme sitten muun ryhmän perässä, ja päivän aikana saimme tahtia sen verran kirittyä, että saavuimme kuudennen vaelluspäivän yöpaikalle Niilanpään päivätuvalle vain noin tunnin verran muun ryhmän jälkeen.

Viimeisenä iltana kävimme yhdessä läpi vaelluksen onnistumisia ja haasteita, sekä tarpeellisia ja tarpeettomia varusteita. Ehdottomasti vaelluksen suosituin varuste oli vaellussauva, joita piti tehdä toinenkin kovan kysynnän vuoksi. Vanha oppi ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” pätee erityisesti vaeltamiseen, ja vapaaehtoisena kotitehtävänä kunkin on mahdollista vielä kehittää omaa vaellusosaamistaan miettimällä omista varusteistaan, mitkä itselle olisivat hyödyllisiä varusteita.

Seitsemännen päivän patikointi Niilanpäästä oli ohi noin tunnissa, jonka jälkeen pääsimme takaisin Kiilopäälle syömään ja ennen kaikkea peseytymään. Kiilopäältä aloitimme noin 20 tunnin mittaisen kotimatkamme repullisella uusia kokemuksia ja hyvää mieltä.

Kirjoittaja on innokas vaeltaja ja partiolainen, joka on käynyt Lapissa vaeltamassa joka vuosi vuodesta 2013.

27.6.2017

Vaelluskurssi kutsuu seikkailuun

Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piiri järjestää kesällä 2017 vasta-alkajan vaelluskurssin.

Kurssilla perehdytään useamman vuorokauden kestävällä vaelluksella tarvittaviin varusteisiin ja taitoihin. Kurssi alkaa kolmena arki-iltana Turussa järjestettävällä teoriaosalla, jonka jälkeen uusia taitoja päästään kokeilemaan viikonloppuretkellä Kurjenrahkan kansallispuistossa. Kokonaisuus huipentuu vajaan viikon mittaiseen Lapin-vaellukseen, jonka aikana yövytään teltoissa osittain autiotupiin tukeutuen.

Kurssilla retkeilytaitoja harjoitellaan nousujohteisesti ja vaelluksen päivämatkat ja reitti suunnitellaan ensikertalaisille sopivaksi. Tavoitteena on, että kurssikokonaisuuden suorittanut voi turvallisin mielin lähteä omatoimisesti useamman yön retkelle ja osaa pitää huolta itsestään maastossa. Vaelluksella painotetaan kiireetöntä luonnontarkkailua ja ympäristöystävällistä retkeilytapaa. Kurssin kohderyhmää ovat noin 15–30-vuotiaat.

Kurssin aikataulu

• Teoriakerrat iltaisin klo 17-20 Turussa
1) Vaelluksen suunnittelu ja turvallisuus ke 19.7.
2) Ruoka- ja vesihuolto vaelluksella sekä retkikeittimien käyttö ke 26.7.
3) Vaellusvarusteet ja rinkan pakkaaminen ma 31.7.

• Viikonloppuretki Kurjenrahkan kansallispuistossa 4.-6.8.
Viikonloppuretkellä perehdytään muun muassa tulentekoon, maastoensiapuun ja suunnistukseen sekä totutellaan rinkan kanssa kulkemiseen ja leirirutiineihin. Ilmoittautumisaika päättyy 26.7.

• Lapin-vaellus vko 36
Lapin-vaelluksella päästään kokeilemaan opittuja taitoja tositoimissa Pohjois-Lapin erämaaolosuhteissa. Noin viikon mittaisen ruskavaelluksen kohde tarkentuu kesän aikana. Ilmoittaudu mukaan viimeistään 10.8.

Kurssin eri osiin, teoriaosaan, viikonloppuretkelle ja vaellukselle, voi osallistua kaikkiin tai vain haluamilleen osille. Monia vaellukselle tarvittavia varusteita, kuten telttoja, keittimiä ja rinkkoja on mahdollista saada lainaan.

Osallistumismaksu teoriaosalle ja viikonloppuretkelle on yhteensä 25 euroa Luonto-Liiton jäseniltä, 30 euroa muilta. Pelkän teoriaosan osallistumismaksu on 10 euroa ja viikonloppuretken 20 euroa. Hinta sisältää kurssin ohjelman ja materiaalit, henkilötapaturmavakuutuksen ja tarvittaessa myös lainavarusteet.

Lapin-vaelluksen hinta asettuu haarukkaan 150–190 euroa riippuen kohteesta. Luonto-Liiton jäsenet saavat 10 euron alennuksen hinnasta. Myös opiskelijat ja juniorit matkustavat edullisemmin. Osallistumismaksut tarkentuvat myöhemmin kesällä. Hintaan sisältyvät matkat, kurssin ohjelma ja materiaalit, henkilötapaturmavakuutus sekä tarvittaessa myös lainavarusteet.

Jos olet osallistunut Luonto-Liiton vaelluskurssille jo jonakin aiempana kesänä, voit mainiosti lähteä mukaan uudestaan, sillä jokainen kurssi on hiukan erilainen ja etenkin retkiosuuksilla pääsee aina kokemaan uutta.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset: Sampo Rouhiainen, sampo.rouhiainen[ät]gmail.com

#yhdessäluontoon

Päivitetty 4.7.2017: Lisätty linkit piirin tapahtumakalenterisivuille vaelluskurssin osioihin.
Päivitetty 19.7.2017: Lisätty pelkän teoriaosan ja viikonloppuretken erilliset hintatiedot.

22.6.2016

Retkeilytaidot hakusessa, mutta Lapin-vaellus houkuttelisi?

Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piiri järjestää kesällä 2016 vasta-alkajan vaelluskurssin!

Vaelluksella Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa
© Mirelle Aalto

Kurssilla perehdytään useamman vuorokauden kestävällä vaelluksella tarvittaviin varusteisiin ja taitoihin. Kurssi alkaa kolmena arki-iltana Turun luonnonsuojelukeskuksella järjestettävällä teoriaosalla, jonka jälkeen uusia taitoja päästään kokeilemaan viikonloppuretkellä Kurjenrahkan kansallispuistossa. Kokonaisuus huipentuu kuuden vuorokauden ruskavaellukseen klassisella Pallas–Hetta-reitillä. Vaelluksen aikana yövytään omissa teltoissa osittain autiotupiin tukeutuen.

Kurssin kohderyhmää ovat noin 15–30-vuotiaat. Retkeilytaitoja harjoitellaan kurssilla nousujohteisesti, ja vaelluksen päivämatkat ja reitti suunnitellaan ensikertalaisille sopiviksi. Tavoitteena on, että kurssin suorittanut voi turvallisin mielin lähteä omatoimisesti useamman yön retkelle ja osaa pitää huolta itsestään maastossa. Vaelluksella pyritään painottamaan kiireetöntä luonnontarkkailua ja ympäristöystävällistä retkeilytapaa.

Kurssin aikataulu

Teoriaoppitunnit Turun luonnonsuojelukeskuksella (Martinkatu 5)
Varusteet ja pakkaaminen to 14.7. klo 18:00–20:00
Retkiruoka to 21.7. klo 18:00–20:00
Reitin suunnittelu ja suunnistaminen, retkikuntana toimiminen ja ensiapu ke 27.7. klo 18:00–20:00

Viikonloppuretki Kurjenrahkan kansallispuistossa 19.–21.8.
Lähtö retkelle tapahtuu perjantaina, mutta reitti suunnitellaan niin, että mukaan voi liittyä myös lauantaina.

Lapin-vaellus Pallas–Yllästunturin kansallispuistossa 4.–11.9.
Lähtö on sunnuntai-iltana 4.9. yöjunalla Rovaniemelle, josta bussi tai muu kuljetus Pallakselle. Turkuun palaamme sunnuntaiaamuna 11.9.

Kurssin eri osiin (teoriatunneille, viikonloppuretkelle ja Lapin-vaellukselle) voi osallistua kaikkiin tai vain haluamilleen osille. Monia vaellukselle tarvittavia varusteita on mahdollista saada lainaan.

Teoriaosalle ja viikonloppuretkelle ei ole osallistumismaksua. Lapin-vaelluksen hinta asettuu haarukkaan 100–180 euroa. Hinta tarkentuu myöhemmin kesällä. Hinta sisältää matkat, henkilötapaturmavakuutuksen ja tarvittaessa myös lainavarusteet.

Sekä viikonloppuretkelle että Lapin-vaellukselle tulee ilmoittautua 31.7. mennessä sähköpostitse kurssin koordinaattorille (ks. yhteystiedot alla). Teoriaosuuteen ei tarvitse ilmoittautua erikseen. Jos suunnittelet osallistumista Lapin-vaellukselle, olisi viimeiselle teoriakerralle saapuminen suositeltavaa, jotta vaellusporukka pääsisi tapaamaan toisensa jo etukäteen.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset: Sampo Rouhiainen, sampo.rouhiainen [ät] gmail.com

6.10.2015

Seikkailuja staalojen mailla

Kuvia ja tunnelmia Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piirin luonnonharrastusleiriltä Inarista 12.-19.7.2015

Teksti: Milla Aalto
Kuvat: Klaus Kurki, Santeri Karjalainen, Silja Aalto, Sofia Böling

Kuten aiemmassa leiripostauksessamme heinäkuussa lupailtiin, julkaisemme nyt lisää terveisiä ja paljon valokuvia tapahtumarikkaalta leiriviikolta. Leirin vaellusohjelmalinjalta julkaistiin jo aiemmin oma retkikertomuksensa, joten keskitymme tässä postauksessa kämppäleiriohjelmalinjan tapahtumiin.

Leirillä oli mukana kaikkiaan kaksikymmentä osanottajaa, henkilöstö mukaan lukien. Suurin osa porukasta lähti liikkeelle Turusta. Loput liittyivät seuraan Tampereelta, Oulusta ja Rovaniemeltä. Matka taittui Rovaniemelle saakka junalla, sieltä eteenpäin tilausajolla. Reissuun lähdetiin Turusta lauantai-iltana kahdeksan aikaan ja perille Nukkumajoen leirikämpälle Inariin saavuttiin maanantaina iltapäivällä kolmen maissa, joten takana oli melko monta tuntia matkustamista ennen kuin oltiin määränpäässä.

Kun Inarissa lastauduttiin ulos bussista leirikämpän pihaan, oli sää kylmä ja harmaa, mutta pelättyä räkkää oli onneksi paljon vähemmän kuin odotettiin. Ensimmäinen leiripäivä alkoi tavaroiden lastaamisella bussista kämppään ja majoittumisella.

Leirin ensimmäinen ohjelmanumero oli tutustumisrinki, jonka myötä saatiin myös vähän lämmiteltyä, kun otettiin kyykkäysleikin avulla selvää osanottajien taustoista ja mielenkiinnonkohteista.

Maanantain ohjelmassa oli myös kanoottimelontaharjoituksia Nukkumajoen suvannolla sekä leiripaitojen maalaamista. Paitojen koristelussa käytettiin lehtiä ja varpuja erilaisten kuvioiden painamiseen sekä valmiita sabluunoita leirin ja Luonto-Liiton logojen tekemiseen.

Jokaisen leiripäivän aamu alkoi joogahenkisellä venyttely- ja verryttely- tai meditaatioharjoituksella eli niin sanotulla metsäjoogalla leirikämpän lähellä. Keskittyminen vaati ankarasti hermoja, sillä paikallaan pysyvä aamuharjoittelija sai muutamassa minuutissa ympärilleen valtavan parven inisevää räkkää, minkä lisäksi kekomuurahaiset kipittivät jaloissa. Silti aamuharjoituksesta tuli oikein suosittu ohjelmanumero.

Tiistaina päivän teema oli vaeltaminen. Aamulla tutustuttiin aiheeseen teoriassa: kuultiin pidempään vaellusta harrastaneiden osanottajien ajatuksia rinkan ja repun pakkaamisesta, varusteiden valitsemisesta, reitin suunnittelusta ja suunnistuksesta. Lounaan jälkeen vaellusohjelmalinjalle ilmoittautuneet leiriläiset lähtivät matkaan kohti Hammastunturin erämaata, ja kämppäleiriporukka patikoi mukana alkumatkan.

Maisemien jylhyys ja luonnon moninaiset yksityiskohdat tekivät vaikutuksen etenkin ensikertalaisiin Lapin-kävijöihin. Leiriläiset halusivat luonnollisesti valokuvata kaiken, joten kulku taittui hitaanlaisesti ja havainnointiin käytettiin runsaasti aikaa.

Matkan varrelta löydettiin muun muassa paljaaksi kaluttu poron raato, josta oli jäljellä enää vain luita ja karvaa. Kolkkoa näkyä tarkasteltiin ja valokuvattiin huolellisesti.

Edesmenneen poron maalliset jäänteet
© Klaus Kurki

Monen tunnin patikoinnin ja haastavien suunnistusvaiheiden jälkeen sankka tunturikoivikko väistyi ja alkoi nousu kohti Nukkumapää-tunturin huippua. Nousun aikana suoritettiin Pihka-luonnonharrastusmerkin tunturinrinnetutkimustehtävää.

Rinnettä ylös kuljettaessa löydettiin kiinnostavia kasveja, kuten riekonmarjaa ja sielikköä, sekä kohdattiin tunturiylänköjen veikeitä asukkeja, kiivaasti vihelteleviä kapustarintoja.

Kapustarinta (Pluvialis apricaria)
© Santeri Karjalainen

Huipulta näki kauas Inarijärvelle. Pilvet väistyivät hetkeksi niin, että aurinko pääsi pilkahtelemaan.

Näkymä Nukkumapäältä Inarijärven suuntaan
© Santeri Karjalainen

Evästauon jälkeen vaeltajien ja kämppäleiriläisten tiet erkanivat, kun kämppäleiriporukka lähti suunnistamaan takaisin Nukkumajoelle. Aikataulu oli päässyt hiukan venähtämään, joten paluumatkalla yritettiin pitää kiirettä, jotta ehdittäisiin päivällisajaksi takaisin.

Iltaisin ohjelmassa oli uimista ja saunomista sekä luonnollisesti fiilistelyä ja tarinankerrontaa iltanuotiolla. Myös iltapalat kokattiin pääosin nuotiolla, ja ruokalistalla oli perinteisten muurikkalettujen ohella köyhiä ritareita.

Muurikkaritareita soijavispikuorrutteella
© Klaus Kurki

Keskiviikkona kämppäleirissä perehdyttiin saamelaiseen kansanperinteeseen ja mytologiaan, jonka värikkäistä hahmoista leiriläisten suurimmaksi suosikiksi ja keskeisimmäksi jutunjuureksi nousi Staalo. Paljon huomiota saivat myös kansantarinoissa esiintyvät máddut, eläinten kantavanhimmat, ja niihin liittyvä tematiikka. Saduissa esiintyvän sammakoiden haltijan, kiehtovan Cubbomáddun, suojatteja tavattiin Nukkumajoen rannoilla useampaan otteeseen leiriviikon aikana.

Ruskosammakko (Rana temporaria)
© Santeri Karjalainen

Saamelaisesta mytologiasta inspiroiduttiin päivän taidetyöpajoissa, joissa luotiin muun muassa maataidetta ja runoutta. Ohjelmaan sisältyi myös luontosuhdeharjoituksia ja luovaa tanssia metsässä. Illalla leiriin saapui saamelaisperinnettä Inarissa opiskellut vierailija, joka osallistui myös iltaohjelmaan.

Maataideteos kämpän pihassa
© Silja Aalto

Kämpän lähellä liikuskeli lukuisia poroja, osa niistä vasojen kanssa. Kuukkeli, kansanperinteen pyhä henkilintu, vieraili useamman kerran pihassa ja tulipa peräti syömään sille tarjottuja pähkinöitäkin. Nukkumajoen suvannolla ja läheisellä jängällä havaittiin muun muassa valkoviklo, pikkukuovi, laulujoutsenia ja lapintiiroja. Kahtena päivänä aamuvirkut lähtivät linturetkelle jo kuudelta.

Poro (Rangifer tarandus tarandus)
© Klaus Kurki

Pikkukuovi (Numenius phaeopus)
© Santeri Karjalainen

Illan tullen leiriläisten huomion varasti kettu, joka ilmestyi kämpän pihapiirin etsimään ravintoa ja tunki rohkeasti aivan ihmisten lähelle nuotiopaikalla. Aluksi ketun käytös herätti huolta eläimen terveydentilasta, sen turkkikin oli niin rönttöinen, mutta loppujen lopuksi kyse taisi olla vain vähän raihnaisesta yksilöstä, joka oli keksinyt helpon tavan saada ravintoa. Vähän ressukalta se joka tapauksessa vaikutti.

Torstaina tehtiin jälleen patikkaretki pois kämpältä. Suuntana oli Saukkojänkä. Sää oli lämpimämpi, joten hyttysiä ja mäkäriä riitti aiempaa enemmän, mutta retken tunnelma oli joka tapauksessa hyvä. Saukkojänkänojan uljasta koskipaikkaa putouksineen ihasteltiin pitkään.

Perjantaina oli vuorossa patikointi- ja melontaretki Nukkumajoenjärvelle. Kanootit vedettiin Nukkumajoen suvannolta järven puolelle metsän läpi, ja leiriläiset pääsivät vuoroin kävellen, vuoroin meloen matkaamaan järven ympäri. Retken aikana keskusteltiin muun muassa järven rannalla sijaitsevista muinaisasuinpaikoista ja alueen asutushistoriasta.

Viimeisen leiripäivän ohjelmassa oli aamuvarhaisen linturetken ja meditaatioharjoituksen lisäksi pääasiassa pakkailua ja paikkojen siivoamista. Leirikokit tarjosivat yllätysjälkkäriä lounaalla. Vieraskirjaan rustattiin terveiset ja tehtiin havainnollistava piirros Staalosta.

Lopuksi kaikki leiriläiset, ohjaajat ja kokit kokoontuivat vielä ryhmäkuvaan kämpän pihamaalle ennen kuin tilausbussi tuli hakemaan ja pitkä paluumatka etelään alkoi.

Vasp järjestää luonnonharrastusleirin noin 15-29-vuotiaille nuorille myös ensi kesänä. Luvassa jälleen monipuolinen retkeilyviikko luonnon helmassa hyvässä seurassa. Leirin aika, paikka ja teema julkaistaan piirin tapahtumakalenterissa keväällä. Seuraa tiedotusta!

14.8.2015

Hullu vaellus - eli sinne ja takaisin kahdessa päivässä

Kertomus Vaspin luonnonharrastusleirin vaellusohjelmalinjan seikkailusta Nukkumajoen leirikämpältä Hammastunturin erämaahan ja takaisin 14.-15.7.2015

Teksti: Mirelle Aalto
Kuvat: Joonatan Kutilainen ja Mirelle Aalto

Nukkumapään huipulla

Luonnonharrastusleirin vaellusohjelmalinja alkoi koko leiriporukan yhteisenä taipaleena leirikämpältä Nukkumapää-tunturille. Tunturin huipulla levähdettiin yhdessä ennen kuin jatkoimme pienporukalla eteenpäin kohti Tervaspäätä. Tämän kertaisen vaelluksen ideana oli poluttomassa maastossa suunnistaminen, sillä emme liikkuneet lainkaan merkityillä retkeilyreiteillä, eikä muitakaan polkuja pahemmin kuljettu.

Kaitamojärvi

Ensimmäiseksi yöksi jouduttiin leiriytymään paljon aiottua lyhyemmän kävelymatkan jälkeen Kaitamojärven rannalle. Nukkumapään saavuttaminen oli vienyt liikaa aikaa, ja illallista oli jo pakko saada, eikä sen jälkeen huvittanut enää jatkaa kävelyä.

Aamulla päätimme olla ahneita ja lähteä kävelemään periaatteessa kahden päivän kävelymatkaa yhdessä päivässä. Ensin kohteeksi otettiin Tupapää-vaara, jonka läheltä meidän oli ollut tarkoitus tänä toisena vaelluspäivänä herätä.

Olimme jo melkein Tupapäällä, kun näimme vilaukselta horisontissa siintävän Tervaspään, jota tänään oli alkuperäissuunnitelman mukaan ollut tarkoitus käydä tutkimassa. Tiesimme sen olevan melko kaukana, jos mielimme ehtiä kämpälle ennen yön pikkutunteja. Tunturi teki kuitenkin jo kaukaa nähtynä sellaisen vaikutuksen, että hulluina suuntasimmekin mieluummin sinne kuin vaaralle.

Lounastaukoon mennessä oli jo kävelty turhauttavan paljon. Pysähdyimme kunnolla nyt vasta juuri ennen tunturinousua. Onneksi alkupäivä oli ollut pilvinen ja yön jäljiltä niin viileä, että räkkä ei ollut liikkeellä. Nyt alkoi kuitenkin aurinko paistaa ja ötökät ahdistella niin meitä ihmisiä kuin selvästi myös poroja; pieni lauma tölvähti yllättäen kokkailujemme viereen meitä huomaamatta ja jatkoi kulkuaan kohti Tervaspäätä.

Poron rynnistys

Tervaspää on hyvin kallioinen tunturi. Nousu alkaa suurten lohkareiden ja avokallion lomasta. Rinteellä kohdattiin perinteiset tunturin linnut, kapustarinnat.

Tervaspäälle nousu

Tervaspään laelta (korkeus 468,7 m) avautui kuin avautuikin näkymä Hammastunturille, joka on antanut nimensä koko tälle Hammastunturin erämaalle. Tunturi siintää valtavan Hammasjärven vastarannalla. Tervaspään laki on laaja, ja sen toiseksi korkeimmalla kohdalla pyöri suurempi porojoukko, johon liittyi jatkuvasti uusia jäseniä.

Näkymä Tervaspäältä Hammastunturille

Tunturinäkymien jälkeen alkoi pitkä taival takaisin kohti leirikämppää. Halusimme sinne nukkumaan, koska luulimme olevamme seuraavana aamuna tästä järkyttävästä kävelyrupeamasta huolimatta kunnossa ja lähdössä seuraavalle taipaleelle. Emme halunneet, että sille jouduttaisiin lähtemään aikataulusta jäljessä. Jos olisimme tienneet, että saavumme kämpälle vasta aamuyöllä neljältä niin riutuneina, että seuraavalle taipaleelle olisi ollut kurja lähteä, olisimme voineet leiriytyä jonnekin Tervaspään lähelle.

Hoipuimme metsäautotietä pitkin kohti (lähes) yöttömän yön auringonlaskua...

Saavuimme hämärän hetkenä harvinaiseen Lapin lehtoon, joka väsymyksestä huolimatta näytti lumoavalta.

Hämärän hetki lehdossa

Hämärän hetki oli ohi ja aurinko nousi juuri, kun edessä avautui näkymä Latvajärvelle, josta Nukkumajoki laskee kohti Inarijärveä. Oli jo niin luvattoman myöhä, että leiristä lähetettiin parit huolestuneet tekstarit.

Latvajärvi

Latvajärveltä käveltiin vilkaisemaan viereistä kanjonia ja sen kulkukelpoisuutta. Kanjoni oli mahtava, mutta kulkukelvoton, joten kiipesimme sen laidalle. Kanjonia pitkin lensi ohitsemme piekana, siivet auringonnousussa välkehtien.

Leiriin päästiin lopulta, vaikka todella horjuen. Kävelyä kertyi jälkimmäisen päivän aikana melkein 30 km, mikä mentiin ilman valmista retkeilyreittiä pääosin umpimetsässä suunnistaen. Leirissä odotti järkytykseksemme edelleen hereillä oleva pääkokki, joka tarjosi meille sekä päivällistä että iltapalaa mukavasti aamuneljältä.

Eipä enää tämän Lapinmatkan aikana vaellettu enempää, vaan vaihdettiin seuraava taival mieluummin kanoottiretkiin, tutustumiseen lähikohteisiin ja muuhun leireilyyn kämpän ympäristössä.

Vaikka vaellus oli lopulta hullu, oli Tervaspää maisemineen näkemisen arvoinen. Lapin kesäyö erämaaluonnossa oli myös hieno, mutta kieltämättä olisimme arvostaneet sitä enemmän, jos olisimme olleet hiukan vähemmän puhki.