Järki, mystiikka ja luontoyhteys

Teksti: Osma Iiro Naukkarinen

“Enlightenment, understood in the widest sense as the advance of thought, has always aimed at liberating human beings from fear and installing them as masters. Yet the wholly enlightened earth is radiant with triumphant calamity. Enlightenment's program was the disenchantment of the world. It wanted to dispel myths, to overthrow fantasy with knowledge. The price human beings have paid for their increase in power is estrangement from that over which the power is exerted.” 
Theodor Adorno & Max Horkheimer (Dialectic of Enlightenment)

“Science brings to the light of day everything man had believed sacred. Technique takes possession of it and enslaves it.“ 
Jacques Ellul (The Technological Society)


Olemme tottuneet ajattelemaan, että tieteellis-rationaalinen ja materialistinen maailmankuva on jollain tavalla varhaisempia aikoja edistyksellisempi ja ehdottomasti parempi tapa nähdä maailmaa. Tämä on luonnollista, sillä olemmehan itse kasvaneet tämän kulttuurin sisällä sen oppeja kuunnellen ja niihin ehdollistuen. Kulttuurimme myyttien mukaan valistus ja ihmisjärki voittivat haitallisen, ihmiskunnan edistystä kahlinneen taikauskon, jonka jälkeen edessämme on siintänyt meille luvattu paratiisi, teknologinen ihmemaailma, jonka voimme toteuttaa vain oman järkemme avulla. Tämä kovin edistyksellisenä pidetty kulttuurimme kulmakivi ei ole kuitenkaan ainoastaan hyvin fundamentalistinen ja ahdas, vaan kulttuurimme tähänastisia saavutuksia tarkastellen suorastaan vaarallinen tapa nähdä maailmaa.

Periaatteellisella tasolla tieteentekijät yleensä myöntävätkin, että he voivat esittää vain parhaat teoriat todellisuudesta, mutta muitakin mahdollisuuksia on, ja tiede mukautuu uusilla teorioilla uusimpien tutkimustulosten osoittamaan suuntaan. Tämä on hieno pohja tieteelliselle työlle, mutta valitettavan monien ihmisten näkemys tieteestä ja maailmasta edustaa hyvin fundamentalistista ja kahlitsevaa ajattelutapaa todellisuudesta. Ajatellaan positivistisesti, ettei todellisuus ole mitään muuta kuin sitä, mitä kykenemme todistamaan. Samansuuntaisesti ajattelevat myös vapaa-ajattelijat ja muut raivokkaat ateistit. Vapaata ajattelua ja edistystä rummutettaessa ihmisen ajattelu on lopulta kahlittu luultavasti historian ahtaimpaan muottiinsa, joka pelkistyy aisti- ja teknologisiin havaintoihin.

Moderni, koneistunut kulttuurimme sivuuttaa lähes täysin eräitä ihmismielen valtavimmista potentiaaleista, nimittäin hengen, tunteet ja intuition. Mitä me loppujen lopuksi kykenemme todellisuudesta aisteinemme havaitsemaan? Mm. tietyt valon aaltopituudet silmillämme, ääniaallot korvillamme, maku- ja hajupartikkeleita suullamme ja nenällämme. Teknologian avulla löydämme kuitenkin jatkuvasti uusia ulottuvuuksia todellisuudestamme, mutta kuinka syvälle todellisuuteen teknologiallakaan voimme päästä? Tämän lisäksi ihmisen mieli on vielä niin suuri mysteeri tieteelle, että suurinta osaa senkään salaisuuksista ei pystyttäne selvittämään.

Kun olemme kulttuurissamme takertuneet rationaalisiin ja materiaalisiin totuuksiin, olemme unohtaneet sisällämme olevan eläimen nimeltä ihminen. Olemme vaientaneet ja padonneet sellaisia mielemme kykyjä, joista nyt osaamme vain haaveilla tai joita kutsumme humpuukiksi ja hölynpölyksi. Olemme unohtaneet sen ihmisen, jonka intuitio ja vaistot ovat huippuluokkaa, ja jonka mieli mahdollistaa syvällisen pohdinnan olemassaolostamme, sen merkityksestä ja yhteenkuuluvuudesta ympäröivään todellisuuteen. Millä tavalla voisimmekaan kehittää ihmiskuntaa eteenpäin, jos antaisimme itsellemme mahdollisuuksia yhdistää rationaalisuus ja mystiikka?

Katselen ikkunasta ulos ja näen ja kuulen talon edessä olevassa pensasaidassa sirkuttavat pikkulinnut. Syvä yhteenkuuluvuus valtaa minut. Samassa veneessä nimeltä maapallo olemme, ja yhtä elämää kaikki. Maailmankaikkeutta, joka ihmisessä ja muissa eläimissä on tullut tietoiseksi ja tutkii itseään. Tämä rakkaus ja yhteenkuuluvuus saa minussa aikaan syvän rauhan. Olisin vielä joitakin vuosia sitten tuominnut tällaiset tunteet ja ajatukset itsessäni täysin, mutta lopulta annoin itselleni mahdollisuuden kokea jotain, mitä rationaalinen järki ja kulttuurimme normit eivät sanele. Ja se kokemus on kasvanut kasvamistaan, lähemmäs todelliselta tuntuvaa minää. Ei minää pienellä m-kirjaimella, vaan kohti suurempaa Minää, joka käsittää kaiken elämän ympärillämme. Kohti egoa, joka ei odota kaiken muun pyörivän itsensä ympärillä, vaan joka palvelee suurempaa tarkoitusta.

Amerikkalainen kosmologi Thomas Berry kuvailee oivasti teoksessaan The Dream of the Earth, kuinka teknologian ja teollisuuden aiheuttamassa transsissa ihmisistä on tullut autistisia luontoa kohtaan. Jotta voimme elää kestävällä tavalla osana maapallon elämää, meidän on nähtävä maapallon hyvinvointi erottamattomana osana meidän hyvinvointiamme. Maapallo kokonaisuudessaan on tällöin osa meitä ja meillä on silloin vahvempi intressi säilyttää planeetta elinkelpoisena, jotta tulevat sukupolvet ja muut elämänmuodot voivat jatkaa elämän juhlaa. Meidän täytyy nähdä ekosysteemit ja muut eliölajit osana meitä itseämme, jolloin suojelu ja kestävä elämä on ainoastaan meidän etujemme mukaista. Asiahan on toki järjelläkin ajateltavissa näin, mutta edistyksen myytin aiheuttamassa transsitilassa laitamme edelleen toissijaiset materialistiset etumme ihmisen ja muiden eliölajien pitkän linjan selviytymisen edelle.

Olemme takertuneet numeroihin, laskukaavoihin ja materiaalisiin totuuksiin, vaikka lopullista totuutta todellisuudesta ei koskaan voi pelkistää ihmisjärjellä ymmärrettävään muotoon. Kulttuurimme tekee maailmasta ja sen monimuotoisista asukkaista objekteja, resursseja ja koneita, joita käsitellään kuin tehdasta. Millainen maailma olisi, jos antaisimme henkisille voimavaroillemme saman arvon kuin rationaaliselle järjelle? Luultavasti ainakin ihmisten tunteille ja ihmisyydelle annettaisiin enemmän arvoa, kun tarkastellaan nykymaailmaamme, jossa yksilö on vain pieni ratas globaalissa koneistossa, joka pyörii lähinnä koneiston itsensä tähden. Luultavasti kauneus ja muut tunteisiin perustuvat arvot saisivat vahvemman jalansijan tehokkuuden kilpailijoina. Todennäköisesti kunnioittaisimme ympäröivää maailmaamme syvemmän tunteellisen yhteyden vuoksi enemmän.

Rationaalisuuden edustamassa materiassa ja mystiikan edustamassa hengessä on kuitenkin kyse vain saman kolikon, ihmismielen, kahdesta eri puolesta, joista toista emme hyödynnä lähellekään potentiaalisella tavalla, koska se on leimattu rationaalistetussa maailmassamme huuhaa-puuhaksi. Samalla tavalla kuin uskonnot aikoinaan leimasivat järjen, nyt rationaalisuus leimaa hengen. On ironista, että sekulaarina pidettyä kulttuuriamme vaivaa sokea, usein kiihkoileva usko edistykseen ja järkeen. Osat ovat siis vaihtuneet, joten fundamentalistisuus sekä kapeakatseisuus vaivaavat kulttuuriamme edelleen. Todellinen vapaa-ajattelu ei näkisi maailmaa kummallakaan tavalla mustavalkoisena, vaan hyödyntäisi ihmismielen koko potentiaalia yhdistämällä rationaalisen ja mystisen ajattelun tasapainoiseksi kokonaisuudeksi. Rationaaliseksi mystiikaksi tai mystiseksi rationaalisuudeksi, jossa toinen ei peittoa toista.

Vasp järjestää mystisen luontoretken 17.7.2014.

Kahdeksan tuntia lintuja

Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piiri voittoisana Tornien taistossa

Teksti: Milla Aalto
Kuvat: Milla Aalto ja Riina Solja

Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piirin edustusjoukkue, leikkisästi nimeltään Vaspin Rökäletappio, osallistui BirdLife Suomen järjestämään Tornien taistoon lauantaina 3.5. Havaintolomakkeelle kertyi taiston aikana merkinnät 70 lajista, ja näillä pistein sijoituttiin yllättävän korkealle kisan tuloslistalla.

Tornien taisto on valtakunnallinen lintuharrastustapahtuma, johon osallistuvat joukkueet pyrkivät havaitsemaan mahdollisimman monta lintulajia varaamaltaan tornilta käsin kahdeksan tunnin aikana. Leikkimielisessä kisassa tärkeintä ei tietenkään ole voitto vaan hyvä meininki.

Joukkueemme tipahteli jäsen kerrallaan Kaarinassa sijaitsevaan Piikkiönlahden lintutorniin kello viiden aikaan kisapäivän aamuna. Auringonnousua odotellessa kuunneltiin aamuhämärän laulajia. Kaulushaikara puhalteli jossain aivan lähettyvillä.

Valon lisääntyessä näkyvyys lahdelle parani ja auringonnousu sai sumulautat pian kaikkoamaan. Varhaisaamu meni vesilintuja tarkkailessa ja harmaahaikaroiden suurta yksilömäärää ihmetellessä; haikaroita kahlaili ruovikon tuntumassa parhaimmillaan jopa viitisentoista.

Kahlaajia oli liikkeellä myös lukuisia. Juhlapukuiset suokukkokoiraat saivat paljon huomiota osakseen, etenkin aivan tornin edustalle laskeutunut komea mustavalkoinen yksilö. Havaitsemistamme lintulajeista harvinaisin oli viiksitimali. Pieni värikäs lintu piipahti tornin edustan ruovikossa heti aamusella.

Tyyni sää tarjosi hyvät puitteet laulavien lintujen kuulemiseen, eikä liiallinen auringonpaiste haitannut vesilintujen havainnointia kuin hetkittäin aamupäivällä. Päivän lämmetessä petolintuja alettiin havaita mukavasti. Kaukana metsän yllä kaartavan hiirihaukan määrityksestä keskusteltiin pitkään. Merikotkia näkyi useampiakin yksilöitä.

Taiston päättyessä kello yhdeltä laskettiin pistesaldoksi komeat tasan 70 havaintoa, mikä on miltei 10 lajia enemmän kuin tuloksemme samalta tornilta viime keväänä. Tällä tuloksella sijoituimme Kaarinan kunnan alueella sijaitsevista torneista korkeimmalle, emmekä jääneet koko Turun seudun mittakaavassakaan kauas kärjestä. Luonto-Liiton sisällä olimme selkeästi ykkösinä (kun muilla piireillä ei ollutkaan tänä vuonna ollenkaan joukkueita mukana kisassa).

Ensi keväänä taas uudestaan!