Luontojärjestöt valmistelevat esitystä Järvelän lintukosteikon ja siihen liittyvän metsäalueen rauhoittamiseksi

Tiedote 3.6.2022

Allekirjoittaneet luontojärjestöt katsovat, että Kaarinan Järvelässä sijaitsevan, ihmisen toimesta syntyneen, erinomaisen arvokkaan lintukosteikon säilyminen lintualueena sekä opetus- ja retkikohteena tulisi turvata samalla kun Kaarinan kaupunkia ja Liedon kuntaa kehitetään. Kosteikko on lähellä Liedon rajaa ja alueella, jota E18 Kehätien ympäristön kehittäminen ja kaavoitus koskettaa. 

Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piiri ry on mukana projektissa, jossa valmistellaan kuntalaisaloitetta Järvelän lintukosteikon rauhoitamiseksi luonnonsuojelulain nojalla. Suojelualue voisi olla kooltaan noin 25–30 ha käsittäen varsinaisen kosteikon lisäksi osan sen ja Littoistenjärven välisestä, vanhaa metsää kasvavasta kannaksesta. Koko tämä alue on Kaarinan kaupungin omistuksessa.

Järvelän kosteikosta on muodostunut poikkeuksellisen arvokas ja myös ihmisten suosima luontokohde. Se on syntynyt toistakymmentä vuotta sitten ihmisen toimesta. Sittemmin lukuisat harvinaiset lintu-, sammakko- ja selkärangatonlajit ovat ottaneet kosteikon pysyväksi asuinsijakseen.

Kosteikolla pesii säännöllisesti mm. laulujoutsen, kurki ja liejukana, ja sinne pysähtyy muutavia vesilintuja ja kahlaajia. Järvelässä tavataan Suomen oloissa poikkeuksellisesti viisi eri sammakkoeläinlajia. Sen niityiltä ja matalalta vesialueelta on löydetty 19 maallemme kokonaan uutta hyönteislajia. Sekä alueen lintu- että hyönteislajistossa on useita uhanalaisia lajeja, joiden säilymiselle Järvelän kosteikko on tärkeä turvapaikka. 

”Kosteikon kolmella lintutornilla käy yli kymmenentuhatta luonnonystävää vuodessa lintuja ihailemassa. Täällä yhdistyvät hienosti luonnossa virkistäytyminen ja luonnosta oppiminen. Alueen poluilla käy ulkoilemassa paljon ihmisiä jopa ympäri vuoden”, kertoo Turun lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja Suvi Rihtniemi.

Hänen mukaansa suojelualuetta voidaan nykyisellään pitää maakunnallisesti arvokkaana suojelukohteena ja samanaikaisesti erinomaisena esimerkkinä siitä, miten ihmistoiminta, luonnonsuojelu sekä käyttö virkistykseen ja koulujen opetukseen voidaan yhdistää. Yhdistys järjestää säännöllisesti suosittuja lintuopastuksia yhdellä lintutorneista. 

Kaarinan luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Markus J. Rantala on ylpeä siitä, että kaupunki on mahdollistanut lintukosteikon syntymisen vuodesta 2009 alkaen: ”Lintukosteikon säilyminen tulee turvata rauhoituksella ja kaavoituksella. Sen lisäksi vesialueen säilyminen avoimena edellyttää vesikasvien poistoa silloin tällöin.”

Vuonna 2021 tätä vesikasvien raivausta tehtiin ympäristöministeriön Helmi-rahoituksen tukemana. Toimenpiteiden myönteinen vaikutus linnustoon on ollut nähtävissä jo tänä keväänä. 

”Euroopan Unionin parlamentti hyväksyi vuonna 2021 Biodiversiteettistrategian vuodelle 2030. Tämä edellyttää jäsenmailta mittavia luonnon ennallistamishankkeita. Kaarinan kaupunki on ollut tässä suhteessa edelläkävijä”, kertoo lintutieteellisen yhdistyksen suojelutoimikunnan puheenjohtaja Jouko Högmander. 

Kaarinan kaupungin toimesta on jo ennen velvoittavia määräyksiä toteutettu tämä onnistunut luonnon ennallistamishanke. Tästä on saatu hyviä ja opettavaisi kokemuksia siitä, miten toimia ja millaisia tuloksia on mahdollista saada kosteikkoja ennallistamalla. 

Suomen Luonnonsuojeluliiton Kaarinan yhdistys ry 

Turun lintutieteellinen yhdistys ry 

Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri ry 

Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piiri ry

Järvelän kosteikkoaluetta nähtynä lintulavan edustalta
© Milla Aalto

Retkeilyä kesäyössä

Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piirin yöretki Rauvolanlahdelle 9.6.2018

Teksti: Milla Aalto
Kuvat: Milla Aalto & Katariina Riipinen

Luonnonystävän kannattaa ottaa vuoden valoisimmasta ajasta kaikki irti retkeilemällä myös öisin. Monen montaa yötä ei kuitenkaan kuka tahansa pysty kukkumaan ulkosalla, eikä se välttämättä olisi kovin terveellistäkään, mutta edes yksi kesäyö kannattaa yrittää viettää luonnontarkkailun merkeissä. Jos hämärässä metsässä yksin oleminen vaikuttaa pelottavalta ajatukselta tai  sopivaa retkikohdetta ei tunnu löytyvän tai jos vaikka yksinään ei vain tule lähdettyä liikkeelle, hyvä tapa varmistaa kesän yöretkielämys on lyöttäytyä johonkin samanhenkiseen retkeilyporukkaan.

Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piiri pyrkii toteuttamaan nuorille suunnatun kesäyöretken vuosittain. Tälle kesälle niitä suunniteltiin peräti kaksi. Retkistä ensimmäinen on jo takana. Kohteena oli Turun ja Kaarinan rajalla sijaitseva Katariinanlaakson, Rauvolanlahden ja Vaarniemen luonnonsuojelualueiden kokonaisuus. Ajankohdaksi valittiin kesäkuun alkupuoli, jotta retkellä voitaisiin kuulla yölaulajalintuja.

Kello yhdentoista aikaan retken osallistujat kokoontuivat Uittamolla Katariinanlaakson parkkipaikalla. Auringon viimeiset säteet vielä valaisivat maisemaa, mutta ilma viileni jo. Johdannon jälkeen suunnattiin hämyiseen lehtoon rantaa seurailevalle polulle. Satakieli lauloi lähettyvillä, ja kauempaa kuului punarinta. Tyyni vedenpinta heijasti auringonlaskun värejä. Ilma tuoksui kostealta ja raikkaalta.

Siirtymämatkalla Katariinanlaaksosta Rauvolanlahdelle kohdattiin metsäkauris, joka piileskeli korkean heinikon seassa niin että vain korvat näkyivät. Kaksi käkeä kukkui kilvan. Hämärän metsikön kohdalla nähtiin jonkin pienen eläimen juoksevan tieltä puiden varjoihin, mutta sitä ei havaittu enää uudestaan, joten laji jäi mysteeriksi. Rantaniitylle maisemanhoitotöihin kesäksi tuodut lehmät lepäilivät laitumellaan, eivätkä juurikaan reagoineet ohikulkijoihin.

Kun lähestyttiin lahden rantaa, ilma alkoi käydä yhä kosteammaksi ja siten myös viileämmäksi. Rantaruovikon suunnalta kantautui hassua sirisevää ääntä, kuin jonkin sirkkalinnun laulua. Sirinää pysähdyttiin kuuntelemaan, ja siinä samalla seisoskeltaessa huomattiin lepakko, joka lenteli vinhasti ympäriinsä itikoita saalistaen. Luonto-Liiton Kevätseuranta-kampanjan viimeinen seurantaviikonloppu oli meneillään, ja viikonlopun teemana olivat nimenomaan lepakot, joten tästä saatiin vielä mainio Kevätseuranta-havainto.

Rantaruovikon läpi kulkevilla pitkospuilla siritys kuului jo sen verran läheltä, että ääntelijä pystyttiin varmistamaan pensassirkkalinnuksi. Hieno havainto! Taustalla lauloi myös koko joukko ruokokerttusia sekä ainakin yksi rytikerttunenkin. Niiden innokkaana rätisevä ja poukkoileva konsertti loi jännittävän äänimaiseman öiselle kosteikolle. Ruovikko kohosi korkeana molemmin puolin pitkosreittiä. Auringonlaskun värit olivat jo hiipuneet, ja muutama yksittäinen kirkas taivaankappale erottui miltei pilvettömältä taivaalta.

Pieneltä näköalatasanteelta päästiin katselemaan ruovikon yli. Vähän matkan päässä oli jälleen yksi metsäkauris kaikessa rauhassa ruokailemassa, ja kohta näkyviin ilmestyi toinen, joka eteni loikkien kohti metsän reunaa. Kauriiden puuhia saatiin tarkkailla hyvä tovi, vaikka tihenevässä hämärässä eläimiä olikin jo aika vaikea erottaa maisemasta silloin, kun ne eivät liikkuneet. Harmaahaikara lensi ylitse kookkaana, rauhallisena, tummana varjona. Yksinäinen töyhtöhyyppä kaarsi myös ohi, ja sen valkoinen vatsapuoli näytti suorastaan loistavan kesäyön sinessä.

Jätevedenpuhdistamon altaan nurkalla kuultiin hiukan erikoisempaa kerttusen laulua pusikon kätköstä, ja sitä pysähdyttiin fiilistelemään. Vaikka laulaja oli hyvin lähellä, sitä ei pystynyt oikein havaitsemaan kasvuston seasta. Monipuolisia matkintoja sisältävän kiihkeän laulun perusteella lintu voitiin kuitenkin määrittää melko varmasti luhtakerttuseksi.

Seuraavaksi kiivettiin lintutorniin pitämään evästaukoa ja ihailemaan Rauvolanlahden maisemia. Lahdella lepäili sorsia, mutta valoa oli niin vähän, ettei niistä saanut selkoa. Liro huuteli välillä, samoin metsäviklo. Töyhtöhyyppäkin naukaisi pimeydessä pari kertaa. Luhtakana piti hassua, possumaista ääntään jossain puhdistamon altaan suunnalla. Kerttuset lauloivat taukoamatta.

Äänimaailman mielenkiintoisin yksityiskohta oli kuitenkin huomattavan voimakas sammakkomainen kurnuttelu, jota kuului välillä tornin alapuolelta. Kun eväät oli syöty, laskeuduttiin lähemmäs kuuntelemaan. Äänen lähteestä ei päästy varmuuteen, mutta kyseessä arveltiin olevan mahdollisesti jokin vihersammakko, joita esiintyy nykyään Turun seudulla vieraslajina paikoin runsaastikin.

Matka jatkui puhdistamon altaan viertä Vaarniemen suuntaan. Tiheikön läpi kulkeva polku oli kuin tunneli tai käytävä, jonka loppupää katosi pimeyteen. Laskuojan sillan kohdalla kasvillisuuden seassa kiilui kirkkaita pieniä valopisteitä - kiiltomatoja. Niiden ihmeellistä hehkua jäätiin ihastelemaan. Hämärällä polulla vastaan tuli yksinään kulkeva luontokuvaaja, joka oli myös pysähtynyt kuvaamaan kiiltomatoja.

Koska vakava metsäpalovaara esti tulenteon, retkellä ei suunnattu ylös Vaarniemenkallion laavulle, vaan tehtiin pelkästään kierros Vaarniemen vanhassa lehdossa ennen kuin lähdettiin samaa reittiä takaisin Katariinanlaakson suuntaan. Lehtoa kiertävällä polulla piti ottaa käyttöön jo otsalamput, sillä puiden alla oli aika pimeää ja polku töyssyinen. Otsalamppujen valossa havaittiin erikoinen, kookas ja kirkkaan keltainen kääpä, joka kasvoi vanhan tammen rungolla. Kyseessä taisi olla rikkikääpä.

Vaarniemen lehdosta matka jatkui takaisin Rauvolan pitkospuille. Pieniä sumulauttoja leijaili ruovikon yllä. Lintukonsertti jatkui edelleen huumaavana. Yön pimein hetki alkoi taittua jo kohti auringonnousua ja taivaanrantaan ilmestyä aamunkoiton värejä. Katariinanlaakson läpi ei enää kuljettu metsäpolkua vaan oikaistiin kuntoreitin kautta, jotta yksi retken osallistujista ehti yön viimeiseen bussiin Uittamolta. Retki päättyi kello kahdelta aamuyöllä samalle parkkipaikalle, josta oltiin lähdetty liikkeelle.

Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piiri järjestää seuraavan yöretkensä perjantaina 13.7. Kuusistossa. Katso tapahtumatiedot piirin sivuilta ja ilmoittaudu mukaan!

Huhtikuinen viikonloppu luonnon helmassa

Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piirin retki Kurjenrahkan kansallispuistossa 7.-9.4.2017

Teksti ja kuvat: Milla Aalto

Luonto-Liiton Kevätseurannan kolmantena seurantaviikonloppuna suuntasimme joukolla Kurjenrahkan kansallispuiston maisemiin retkeilemään. Olimme varanneet Rantapihan päärakennuksen leiripaikaksemme, sillä emme halunneet yöpakkasten asettamien varustevaatimusten rajaavan ketään kiinnostunutta pois retkeltä. Kahdeksan nuoren porukalla vietimme tunnelmallisen viikonlopun kevätluontoa havainnoiden ja uskomattoman hienoista ulkoilusäistä nauttien.

Aamunkoitto Kurjenrahkan kansallispuistossa Savojärven rannassa.

Perjantai: leiriytyminen, lintukonsertti ja kiikarikomeetta

Matkaan lähdettiin perjantai-iltana Turun linja-autoasemalta Porin suuntaan kulkevan bussin kyydissä. Puolisen tuntia myöhemmin noustiin bussista Kurjenrahkan kansallispuiston reunassa, Kuhankuonon pysäkillä. Heti alkajaisiksi patikoitiin parin kilometrin päähän Rantapihaan, missä muonitustiimi olikin jo ryhtynyt kokkailemaan retkiporukalle päivällistä.

Ilta-aurinkoa puiden latvuksissa.

Ruoka-aika.

Maukkaan aterian ja iltakahvin jälkeen majoituttiin. Rantapihan päärakennuksen yläkerran kahdesta pikku makuuhuoneesta löytyi viisi sänkyä, minkä lisäksi ylimääräisiä patjoja ja peittoja oli läjäpäin. Suurin osa retkiporukasta asettui yläkertaan, mutta kaksi retkeläistä pystytti teltan mökin pihaan yöpakkasista huolimatta.

Rantapihan päärakennus.

Teltta metsän reunassa.

Ennen pimeän tuloa mentiin vielä kiikaroimaan lintuja Savojärven rantaan. Kaukana jään rajalla näkyi parvi joutsenia. Myös muutama telkkä ja sinisorsa uiskenteli sulapaikalla. Kevään ensimmäinen punarinta aloitti laulunsa illan hämärryttyä. Musta- ja laulurastas yhtyivät konserttiin. Räkätti- ja punakylkirastaat säestivät.

Miltei täysi kuu heijastui rantavedestä.

Auringonlaskun värien hiipuessa taivaanrantaan käveltiin luontopolkua seuraillen takaisin Rantapihaan. Suolampareista yritettiin havaita sammakoita, mutta mitään ei näkynyt. Välillä kuunneltiin, josko pöllöjä kuuluisi, mutta niidenkään osalta havaintoja ei tehty. Pimenevällä suolla ja metsässä liikkuminen oli kuitenkin jännittävää. Raikas viileä suon tuoksu leijaili ympärillä.

Luontopolulla.

Tähtitaivaan tummumista odotellessa käytiin läpi retkiturvallisuusohjeita ja tulevien päivien ohjelmaa. Neljä soidintelevaa lehtokurppaa lenteli tuon tuosta mökin piha-aukion yli kimeästi äännellen. Pöllöt pysyivät edelleen vaiti, mutta rastaiden ja kurppien soitimessa riitti mielenkiintoista havainnoitavaa.

Kunhan tähdet alkoivat kunnolla näkyä, ryhdyttiin tutkailemaan taivasta. Stellarium-sovelluksen avulla pystyttiin paikantamaan nyt hyvin näkyvissä olevan komeetta Tuttle-Giacobini-Kresakin sijainti, mutta lopultakaan ei päästy varmuuteen, mikä havaituista valopisteistä oli juuri se komeetta.

Iltapiiri mökin pihassa.

Lauantai: auringonnousuretki, päivävaellus ja illanviettoa

Lauantaiaamuna halukkaat heräilivät jo kello viiden korvilla. Puoli kuudelta suunnattiin Savojärven rantaan. Tarkoituksena oli yrittää päästä havainnoimaan teerisoidinta - kuunnella, josko soidinääntelyä kantautuisi Lammenrahkan suunnalta, tai jos linnut hyvällä tuurilla soidintaisivat järven jäällä. Savojärvi oli kuitenkin jo niin pitkälti sulanut, ettei avaraa soidintannerta teerikukkojen turnajaisille ollut enää tarjolla. Niinpä suuntasimme rantaa pitkin eteenpäin aina Lammenrahkan nurkalle asti.

Pitkospuita auringonnousuun.

Aamun sarastuksen dokumentointia.

Savojärven pohjoisnurkalla, aivan Lammenrahkan rajoitusalueen reunalla pysähdyimme rantapenkalle istuskelemaan. Kuuntelimme korva tarkkana, mutta teerien pulputusta ei kuulunut. Jäimme siihen kuitenkin tarkkailemaan nousevaa aurinkoa ja kuuntelemaan muita lintuja. Muutama kurki huuteli jossain. Aamu koitti puolipilvisenä, miltei tyynenä ja raikkaan huurteisena. Nousevan auringon hehku värjäsi pikkuhiljaa taivaanrannan ja pian koko metsän.

Auringonnousua ihailemassa. 

Aikainen lintu madon nappaa. Tämä auringonnousu oli ehdottomasti viideltä heräämisen arvoinen.

Järven elämää tarkkailemassa. Illalla havaitut vesilinnut olivat edelleen paikalla.

Kunhan aurinko kohosi horisontin ylle ja leimuavat punaisen sävyt vähän rauhoittuivat varhaisaamun kultaiseen hehkuun, voitiin lähteä paluumatkalle Rantapihan suuntaan. Valo levittäytyi pikkuhiljaa suolle. Auringonpaiste alkoi sulattaa huurretta. Peippo ja sepelkyyhkykin heräilivät ja ryhtyivät laulamaan.

Aamun kultaa huurteisella suolla.

Luontopolun opasteisiin tutustumista.

Rantapihassa vielä nukuttiin, joten varhain heränneet jäivät ulos viettämään aikaa, keinumaan ja käymään läpi aamun havaintoja. Sää lämpeni hyvää vauhtia, kun aurinko nousi korkeammalle.

Keinutaan!

Rantapihan kesäkioski ei ole vielä auki, mutta kioskin pöydän hauskoja kuvia käytiin tarkastelemassa.

Aamupuuron jälkeen laittauduttiin valmiiksi lähtöön päivän patikkaosuudelle. Muutamasta eri reittivaihtoehdosta valittiin vajaan kymmenen kilometrin mittainen Pukkipalon kierros, joten eväitä ja juotavaa oli syytä pakata reppuun reilusti.

Muurahaiset marssivat jonossa mökin keittiössä.

Patikkamatkan alkuosuus kuljettiin talousmetsässä kansallispuistoalueen ulkopuolella. Rantapihasta lähdettiin suuntaamaan Rytösuon pohjoispuolitse kohti Pukkipalon parkkipaikkaa. Metsää oli hiljattain harvennettu, mutta maasto oli onneksi oikein kulkukelpoista, eivätkä maisematkaan sen hullumpia.

Rytösuon metsässä matkalla kohti Pukkipaloa.

Muurahaiskeon asukkaat olivat jo hereillä. 

Pukkipalon parkkipaikalla oli vastassa suuria tukkipinoja. Ympäröivää metsää oli harvennushakattu reippaalla kädellä. Maisema oli muuttunut jonkin verran sitten viime kesäisen vaelluskurssimme, jonka aikaan parkkipaikkaa ympäröi vielä sankka metsä.

Tauko tukkipinojen varjossa.

Kävelimme Pukkipalon kierroksen myötäpäivään. Alkumatka mentiin siis kansallispuiston reunaa seurailevaa pitkospuureittiä pitkin. Aivan suojelualueen laitaan ulottuvaa vanhaa Kellesuon avohakkuuta oli vastikään laajennettu niin, että myllättyä ja ojitettua entistä metsämaisemaa jouduttiin katselemaan oikeastaan koko matka, kunnes polku alkoi nousta Takaniitunvuorelle.

Laajan avohakkuun vetäminen suoraan kansallispuiston reunaan asti on tietysti jokseenkin harmillista ja heikentää Pukkipalon kierroksen houkuttelevuutta virkistyskohteena. Olisikin ilahduttavaa, jos merkitty reitti voitaisiin siirtää kulkemaan suojelualueen sisälle, jotta tämä ankeus ei näkyisi ihan suoraan polulle.

Vasemmalla talousmetsä, oikealla kansallispuisto. Kannattaa kävellä kylkimyyryä selkä hakkuuaukiolle päin.

Tuoretta avohakkuuta ja ojaa kansallispuiston kyljessä.

Onneksi metsätalousmaisemat jäivät taakse, kun päästiin Takaniitunvuoren kalliomännikköön. Reittiä patikoidessamme pysähdyimme lukemaan Pukkipalon aarnialueen luontopolun infotaulut ja keskustelemaan niissä käsitellyistä aiheista.

Lounastauko pidettiin Takaniitunvuoren tulentekopaikalla, jossa edellisellä seurueella olikin jo tulet valmiina. Grillailimme eväitä ja istuskelimme nuotion ääressä hyvän tovin. Haaveilimme Pukkipalon maakotkien näkemisestä, mutta suuret linnut eivät näyttäytyneet.

Insinööritaidonnäyte: näin grillataan suklaabanaani kahden tikun nokassa.

Lounaan jälkeen noustiin näköalapaikalle ihailemaan suomaisemaa, joka kylpi iltapäivän auringonpaisteessa, ja pohdiskeltiin paluumatkan kestoa. Sää oli oikein lämmin ja leppoisa, vaikka hiukan tuulinen.

Kartanlukua.

Keloutuva mänty.

Polku johti alas kallioilta kostean kuusimetsän hämyyn. Laskeuduimme sammaleista rinnettä. Metsässä oli todella vihreää, vaikka lehtipuut olivatkin vielä lehdettömiä. Hippiäisten ja metsätiaisten ääntelyjä kuultiin latvustosta. Pari retkeläistä pääsi näkemään myös kyyn, joka lämmitteli auringonpaisteessa polulla.

Kuusimetsän vihreyttä.

Kääpä.

Erikoinen puu pysäytti ihmettelemään.

Valon ja varjon leikkiä metsän pohjalla.

Ötökkä!

Kaatuneiden kuusten juurakot näyttivät etäältä katsottuna isojen peikkojen hahmoilta.

Pukkipalon parkkipaikalta matkaa jatkettiin taas kansallispuiston ulkopuolella takaisin Rantapihan suuntaan. Nyt kierrettiin Rytösuon eteläpuolista reittiä. Metsä oli tälläkin pätkällä hiukan harvennettua mutta kuitenkin ihan miellyttävää patikoitavaa. Leskenlehdet kukkivat ojanpenkalla.

Viimeinen tauko ennen Rantapihaan saapumista.

Rantapiha saavutettiin kello neljän jälkeen. Kaikki vetäytyivät tahoilleen lepäilemään pitkän patikan jälkeen, eikä vähään aikaan järjestetty kummempaa ohjelmaa. Muutaman tunnin päästä oli päivällisaika, jonka jälkeen siirryttiin saunomaan. Jotkut yrittivät päästä järveen uimaan, mutta jää ulottui rantaan asti, joten talviturkin heittoa jouduttiin toistaiseksi lykkäämään. Ilta jatkui vielä nuotion ääressä iltapalaa grillaillen ja "henkeviä" jutustellen.

Iltanuotio.

Sunnuntai: aamu teerisuolla ja paluu ihmisten ilmoille

Pitkä päiväpatikka ja myöhään jatkunut illanvietto saunassa ja nuotiolla verottivat aamuretkeläisten rivejä. Siinä missä lauantaina auringonnousua ihailemaan lähtivät miltei kaikki, oli sunnuntaina viiden aikaan jalkeilla vain kolme retkeläistä. Nyt lähdettiin Kurjenrahkan pääsuon suuntaan toiveena edelleen päästä kuulemaan teerien soidinpulinaa.

Näkymä Järvijoen sillalta Savojärvelle.

Heti ensimmäisellä avosuo-osuudella korviin kantautui jostain hyvin kaukaa teerien ääntelyä. Etäistä pulputusta oli kuitenkin vaikea erottaa muiden lintujen äänekkään laulun läpi, joten matkaa jatkettiin. Enää ei ollut oikeastaan mahdollisuutta päästä näkemään teeriä, sillä alkoi olla liian valoisaa hakeutua riittävän huomaamattomasti sopivalle paikalle tarkkailemaan soidinta, mutta ääntelyä haluttiin kuitenkin päästä kuulemaan lähempää.

Unenomainen aamuhämärän hetki.

Aamu valkeni patikoidessa, mutta pilvisen ja sumuisen sään vuoksi varsinaista auringonnousua ei nähty. Onneksi eilen oltiin ihailemassa kirkasta aamua järvellä ja tänään, kun aamu koitti vähemmän näyttävästi, kuljettiin enimmäkseen metsässä.

Sumuista ja harmaata.

Vähä-Välisaaren kohdalla teerien ääni kuului jo niin hyvin, että päätettiin jäädä sinne kuuntelemaan. Ahti Jalosen muistomerkin kohdalla oli sopiva paikka istua alas hetkeksi. Ääni tuntui tulevan jatkuvasti lähemmäs, ja olisi ollut houkutteleva ajatus lähteä männikköisen kumpareen yli katselemaan, josko soidintavia teeriä sittenkin olisi voinut vielä nähdä, mutta tunnetusti äänen perässä juoksemalla on liki mahdotonta löytää soidinpaikkaa, joten siihen hommaan ei ryhdytty.

Ääni tuntui tulevan aivan tämän männikön takaa.

Kun kello eteni ja kylmyys alkoi hiipiä jäseniin, päätettiin lähteä takaisin Rantapihan suuntaan. Teerien pulinaa kuului etäältä miltei koko matkan, ja ääni oli kuultavissa vielä aivan viimeiselläkin avosuon pätkällä. Teeret eivät jääneet aamun ainoaksi kanalintuhavainnoksi. Aivan Rantapihan lähellä Saksalan pellonlaidan pajukkoisesta ojasta pyrähti kovalla pärinällä lentoon pieni pullea kana, jolla oli punertava pyrstö - peltopyy!

Aamun valoa ja huurretta kanervikossa.

Muutama muukin retkeläinen oli jo valveilla, kun aamuyön seikkailijat saapuivat puoli kahdeksan aikaan takaisin Rantapihaan. Mahdollisuus kuulla teerisoidinta vielä suhteellisen lähellä majapaikkaa houkutteli vasta heränneetkin lähtemään pienelle aamulenkille, mutta teerien ääni kantautui nyt enää juuri ja juuri havaittavana etäisenä huminana, jota tuskin olisi edes noteerannut, jos ei olisi tiennyt kuunnella. Kurkien huutelua kuului sen sijaan lähempää, ja yksi päästiin näkemään aivan lähietäisyydeltä, kun se lensi matalalla retkeilijöiden ylitse.

Aurinko pilviverhon takana Savojärven yllä.

Rantapihassa ei ennätetty puuhata enää muuta kuin nauttia aamiainen, pakata kamppeet ja siivota tilat ennen lähtöä. Lisäksi käytiin läpi osallistujien fiilikset ja palautteet retkestä. Hommat saatiin hoidettua sen verran reippaasti, että paluumatkalle kohti Kurjenpesää ja bussipysäkkiä voitiin lähteä jo kello yhdentoista maissa.

Runsas retkiaamiainen.

Koska bussi ohitti pysäkin vasta puoli kolmen aikaan, patikoitiin Kurjenpesälle pidempää reittiä Savojärven pohjoispuolitse. Kurjenpesällä tutustuttiin kaikessa rauhassa luontotuvan näyttelyyn - sielläkin kuultiin teerien puputtelua, joskin vain äänitteeltä - ja grillailtiin vielä lounasta ennen kuin oli aika suunnata bussipysäkille ja matkalle kohti Turkua.

Auringonpaistetta metsässä.

Piiri haluaa kiittää kaikkia osallistujia mukavasta retkiviikonlopusta sekä tietysti Saksalan pienviljelijäyhdistystä Rantapihan päärakennuksen vuokrausmahdollisuudesta!