Vihaatko ampiaisia?

Meneekö ihana kesäpäivä piloille, kun grillin ääreen tai piknikille ilmestyy kutsumattomana vieraana ampiainen?

Ampiaiset eivät ole varsinaisesti kiinnostuneita ihmisistä, vaan ne houkuttelee paikalle ravinnon lähde. Jos pihalla grillataan tai esillä on muuta ruokaa tai ruoan rippeitä, paikalle voi pörrätä ampiaisia. Ne voivat vaikuttaa tungettelevilta, mutta yleensä ne eivät uhkaa ihmistä, vaan ovat vain ruuanhaussa.

Ampiainen pysyy helpommin syrjemmällä, jos sille asettaa tarjolle houkuttelevampaa ruokaa, jota saadakseen sen ei tarvitse tunkea lähelle ihmisiä. Esimerkiksi piknikillä voi sijoittaa vähän matkan päähän ampiaisille oman hillopurkin.

Enimmäkseen harmiton

Ampiaiset käyttävät pistintä metsästäessään hyönteisiä ravinnoksi toukilleen ja puolustautuessaan uhkia vastaan. Ampiaiset ovat ihmiselle enimmäkseen harmittomia. 

Jos ampiainen kokee olonsa uhatuksi, se saattaa kuitenkin pistää myös ihmistä. Uhattuna ampiaiset ja muut yhteiskuntapistäiset erittävät viestiaineita, jotka hälyttävät muut lajitoverit puolustautumaan. Ampiaisia ei siis kannata turhaan uhata eikä varsinkaan tappaa.

Etenkin ampiaispesä kannattaa kiertää kaukaa. Joskus pesä on pakko hävittää esimerkiksi asunnon oven tai muun tärkeän kulkureitin luota, missä se voi olla vaaraksi lapsille tai allergisille. Silloin toimeen kannattaa kutsua ammattilainen.

Ampiaiset erottaa mehiläisistä ja kimalaisista karvattoman ja kiiltävän näköisestä vartalostaan ja kapeasta ampiaisvyötäröstään. Useat ampiaiset ovat varsin kookkaita n. 1-2 cm mittaisia ötököitä. Jos vastaan tulee keltamustaraidallinen suht hiljainen ötökkä, kannattaa katsoa hieman tarkemmin. Jos sillä on litteä peräpää, suuret silmät ja se välillä lentää paikallaan ilmassa, se on todennäköisesti kukkakärpänen.

Ampiaisen, kuten muidenkin myrkkypistiäisten, pisto voi aiheuttaa allergisen reaktion, joka voi olla vaarallinen. Allergikon kannattaakin väistää ampiaiset mahdollisuuksien mukaan turvallisen välimatkan päästä. Syyskesällä ampiaiset saattavat käyttäytyä aggressiivisemmin myös ihmistä kohtaan, kun niiden yksikesäisen yhteiskunnan elämä alkaa hiipua ja joutilaat työläiset viettävät elämänsä ehtoopuolta kierrellen toimettomina. 

Jos syyskesällä levottomat ampiaiset alkavat käydä liikaa haitaksi etenkin lapsille tai allergikoille, niiden määrää voi vähentää vaikkapa tekemällä myrkyttömän ampiaisansan mehupullosta, jonne ampiaiset hukkuvat.

Keväällä ampiaista ei kuitenkaan kannata tappaa, sillä kevään ensimmäiset liikkeellä olevat kookkaat yksilöt ovat kuningattaria, jotka ovat vasta perustamassa pesää.

Arvokas ja hyödyllinen

Aiheuttamastaan harmista huolimatta ampiaiset eivät kuitenkaan ole lähtökohtaisesti turhia ja pahoja, kuten eivät muutkaan eläimet, jotka ihminen kokee vaarallisiksi tai ärsyttäviksi. Ne ovat osa luontoa ja sellaisinaan arvokkaita. 

Kun haluamme viettää aikaa ulkona nauttien kesäisestä luonnosta, emme voi valita siitä viihdykkeeksemme vain tiettyä osaa. Saamme aina koko paketin ja meidän on vain hyväksyttävä se, että siihen sisältyvät usein myös ampiaiset.

Vaikka ampiaiset ruokkivat toukkiaan saalistamalla hyönteisiä ja keräämällä muuta eläinperäistä ravintoa pesäänsä, ne myös ruokailevat kukissa ja toimivat muiden pörriäisten tapaan pölyttäjinä. Ilman pölyttäjiä ihmiselläkään ei olisi ruokaa, sillä ilman pölytystä monet viljelykasvit eivät tee satoa.

Ampiaiset suojaavat olemassaolollaan myös muita pölyttäjähyönteisiä, kuten kukkakärpäsiä, joiden ulkomuoto jäljittelee ampiaista: hyönteisiä syövät eläimet välttävät myrkkypiikillä varustettua ampiaista, mutta myös sitä muistuttavaa kukkakärpästä.

Ampiaiset toimivat myös viljelijän ja puutarhurin apulaisina saalistaessaan kirvoja, toukkia ja muita tuholaisian pidettyjä ötököitä, jotka syövät viljely- ja puutarhakasveja. Lisäksi ampiaiset ovat osa luonnon “siivouspartiota”, joka pilkkoo ja hajottaa pois mm. kuolleet eläimet.

Ampiaisia ei ole syytä vihata. Niitä on hyvä kunnioittaa. 

Tarkastelemme tänä kesänä eräänlaisen luontosuhteen ilmentymiä ja pohdimme inhottujen ja vihattujen eläinten herättämiä tunteita. Osallistu keskusteluun aihetunnisteilla #luontoinho #erityinenluontosuhde.

Kuva: S. Rae (creativecommons.org/licenses/by/2.0/legalcode)

Yksin luontoon: Kevätseuranta-retki Turun Luolavuorella

Teksti ja kuvat: Silja Aalto

Tänä vuonna epidemiatilanne estää meitä järjestämästä Kevätseuranta-retkiä, jotka kokoavat perheitä ja nuoria yhdessä luontoon. Retkeilyä ja kevään havainnointia kannattaa kuitenkin harrastaa. Luontoon voi lähteä yksin tai vain oman talouden väen kesken - kunhan välttää ruuhkaisimpia paikkoja, pitää turvaväliä muihin, eikä turhaan matkusta julkisella liikenteellä tai siirry pois oman sairaanhoitopiirin alueelta.

Nyt toteutamme Kevätseuranta-retkien opastusta etänä: Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piirin retkeilyaktiivit kiertävät lähiluontokohteita ja tekevät niistä retkiraportteja, joita seuraamalla kuka tahansa voi tehdä oman pienen kevätretken. Tänä keväänä mennään #yksinluontoon!

Huhtikuu - viikko 14 - Turun eteläosa

Lämpimät kevätpäivät herättelevät jo ensimmäisiä kasveja ja hyönteisiä, ja muutolta saapuneet linnut alkavat asettua metsiin ja taajamiin. Sää on kuitenkin tuulinen ja yöt vielä kylmiä. Alkavan kevään retkikohteeksi sopii erityisen hyvin näyttävä maisemakohde, jossa myös eloton luonto tarjoaa ihmeteltävää, vaikkei keväthavaintoja vielä juuri kertyisi. Nyt onkin sopiva hetki tutustua Luolavuoreen ja Ispoisten metsään, jotka ovat helposti tavoitettavissa jalan tai pyörällä lukuisista eteläisen Turun asuinalueista, mm. Puistomäki, Uittamo, Ispoinen, Ilpoinen, Koivula, Peltola, Petrelius, Vasaramäki ja Kupittaa.

Ulkoilualue koostuu kahdesta hyvinkin erilaisesta kohteesta. Ispoisten asuinalueen reunaa kiertää luonnonsuojelualue, joka maastokartassa tunnetaan myös nimellä Ropovaha. Samaan metsään liittyy myös suojeltu Luolavuoren alue, joka tunnetaan komeiden siirtolohkareiden ja luolien hallitsemasta maastostaan. Näiden luonnontilaisten metsäalueiden kylkeen nousee puuton ja hiekkainen Luolavuoren kukkula, johon liittyy mielenkiintoista kaupunkihistoriaa.

Alun perin paikalla oli syvänne, jota alettiin käyttää Peltolan kaatopaikkana. Kaatopaikka lopetti toimintansa 1970, minkä jälkeen sitä käytettiin maankaatopaikkana. Kun 1980-luvulla entinen alanne oli täyttynyt mutta tarve maankaatopaikalle oli edelleen voimakas, päätettiin hiekan tuontia jatkaa ja rakentaa tarkoituksella keinotekoinen kukkula ulkoilumaastoksi. Nykyään näköalapaikka kohoaa noin 65 metrin korkeudelle merenpinnasta ja sen rinteillä on mm. frisbeegolf-rata. Kaatopaikan valumavedet aiheuttavat edelleen ongelmia huolimatta vuosikymmenten kulumisesta ja päälle kasatuista lukuisista hiekkametreistä. Ulkoilukohteena kukkula on täysin turvallinen, mutta sen alarinteiltä ja ojista ei kehoteta poimimaan sieniä.

Taustakartta: CGI Suomi, RS-karttasarja. kartta.paikkatietoikkuna.fi

Näissä kulttuurin ja luonnonmaiseman täplittämissä metsissä voi kävellä lukuisia reittejä. Itse en käynyt tällä kertaa vesitornin läheltä löytyvässä pääluolassa, vaan kävelin suunnilleen karttaan merkityn reitin. Parkkipaikka mahdollisille kulkuneuvoille löytyy Luolavuorentien varrelta, mutta jalkaisin lenkin voi aloittaa oikeastaan mistä tahansa suunnasta. Pääpolut ovat suuria, valaistuja ja sopivia myös pyöräilyyn tai juoksuun. Pienempiä polkuja risteilee suojelualueella runsaasti, mutta eksyminen ei ole todennäköistä, koska kaikki polut johtavat lopulta takaisin pääreiteille.

Sinivuokon kukkia ja pikkutalvion lehtiä. Pikkutalvio on Suomessa vieraslaji.

Erityisen näyttäviä siirtolohkareita löytyy heti parkkipaikan kupeesta, missä kukki myös muutamia juuri auenneita sinivuokkoja. Jos reitiltä poikkeaa hieman, ja käy katselemassa Luolavuorentien ja lämpölaitoksen välistä metsää, löytää muut kuvaamani kivet, luolat ja lohkareet. Kannattaa kuitenkin liikkua varovasti petollisen onkaloisessa ja jyrkänteisessä maastossa.

Kukkulalle kiipeämiseen kannattaa varautua kerrospukeutumisella: rinteessä nousee hiki pintaan, mutta ylhäällä tuuli tuntuu selvästi sääennustetta napakampana. Edellisvuoden kukkaloistoa saattaa arvailla kuivien talventörröttäjien perusteella, ja keltaiset leskenlehdet täplittävät rinteitä jo runsaina.

Korkeimmalle kohdalle on kasattu jatulintarhaa muistuttava kivirinki, jonka päälle voi istahtaa katsomaan maisemia. Etäisyydestä huolimatta Tuomiokirkko ja keskusta erottuvat vaivattomasti.

Keväisiä muuttolintujen parvia ei kiikaroinnista huolimatta näkynyt, ja oikukas sää antoi vuorotellen aurinkoa ja raekuuroja. Satamanosturit häämöttivät kummallisen näköisinä lankeavien sadekuurojen vääristäessä taivaanrannan maisemaa.

Kukkulan etelärinteessä polulta lehahti lentoon oranssina vilkkuva pieni perhonen. Lennossa hankalasti nähtävä perhonen laskeutui pian takaisin ruohikkoon lämmittelemään ja pysyi tarpeeksi aloillaan jopa valokuvaa varten. Levossa oranssit alasiivet jäivät lähes kokonaan piiloon ja suojaväri kätki perhosen jälleen polun pintaan. Kyseessä oli kevään ensimmäisiin lentäjiin kuuluva koivutyttöperhonen, joka kuuluu tänä vuonna myös Kevätseurannan teemalajeihin. Hyönteisistä liikkeellä olivat myös hyttyset, kärpäset ja yksi pullea kimalainen.

Polku laskeutuu kukkulalta kauniiden avokallioiden kautta tiheään kuusen- ja haavansekaiseen metsään. Täällä kannattaa poiketa jossain kohtaa reitiltä ja pysähtyä tarkkailemaan lintujen ääniä ja liikkeitä puiden seassa. Äänimaisemaa hallitsivat nyt jo peippo ja mustarastas. Sepelkyyhky huhuili taustalla ja vanhoissa kolorunkoisissa haapapuissa touhuili useampi käpytikka. Pääreitin muodostaman silmukan keskelle jäävässä tiheässä metsässä lauloi ja huuteli moni muukin lintu, joita en talven jälkeisessä ruosteessa saanut tunnistettua

Pysähdys lintujen tarkkailuun kannatti, sillä tiheän metsän kätköistä ohitse hiippaili kolme metsäkaurista, jotka sivuuttivat paikallaan seisovan retkeilijän ilman kummempaa kiirettä. Rämpiessäni takaisin kohti polkua huomasin jyrkänteellä myös komean oranssin ketun.

Kuulemma kesäisin Luolavuoressa voi nähdä helposti ketun tai supikoiran poikaset, koska sopivia pesäluolia on paljon. Kiinnitin huomiota myös useisiin vanhoihin ja uusiin linnunpesiin, joista yksi oli niinkin kookas, että siinä on saattanut pesiä vaikkapa hiirihaukka. Vaihteleva sää ja valo tekivät kuvaamisen loppumatkasta haastavaksi, mutta sain mukaan vielä hieman suojelualueen haapalehtoa.

Ropovahan jälkeen suuri lenkkeilypolku vie vesitornin ohi vaivattomasti takaisin parkkipaikalle. Yhteensä retkireittini oli noin 2 km, mutta lenkkiä saa helposti pidennettyä jatkamalla syvemmälle Ispoisiin tai keirtämällä avoimen kukkulan polkuja. Luolavuoren kukkulan etelärinteellä risteileekin rehevässä maastossa paljon reittejä, joilla voisi myöhemmin keväällä kohdata lisää perhosia, kukkia ja piilottelevia laululintuja.

Jos sijaitset Turun eteläosassa tai pääset seudulle käyttämättä tarpeettomasti joukkoliikennettä, ota nämä retkivinkit mukaasi ja suuntaa omalle Kevätseuranta-retkellesi Luolavuoren maisemiin. Muista pitää kahden metrin turvaväli muihin ulkoilijoihin ja välttää ruuhkia.

Katso ohjeet Kevätseurantaan ja ilmoita havaintosi osoitteessa: www.kevatseuranta.fi

Jaa retkikokemuksesi ja omat lähiluontovinkkisi sosiaalisessa mediassa tunnisteella #yksinluontoon!

Pelastetaan pörriäiset!

Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piiri aloittaa monimuotoisuusteemaisen ympäristökasvatus- ja luonnonsuojelukampanjan, joka kutsuu mukaan kylvämään kukkia ja tutustumaan pölyttäjähyönteisten maailmaan.

Pelastetaan pörriäiset! -kampanja kannustaa pieniin tekoihin monimuotoisuuden hyväksi. Yksittäinen ihminen voi kylvää niittykukkia niille sopiville alueille, ylläpitää läpi kesän kukkivaa pihaa tai parveketta, tehdä hyönteishotelleja tai jättää pihalleen lahopuuta ja hoitamatonta aluetta. Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piiri postittaa kampanjan myötä jäsenilleen sekä muille pörriäisten tukemisesta kiinnostuneille niittykukkien siemeniä kylvöohjeineen, tiedottaa sosiaalisessa mediassa ja pyrkii (olosuhteiden salliessa) järjestämään hyönteishotellien nikkarointitapahtuman, niittyretken sekä tutustumiskäynnin mehiläistarhalle.

Pölyttäjähyönteisistä on syytä kantaa huolta. Hyönteisten määrä on romahtamassa maailmanlaajuisesti. Huomattava osa ekosysteemien toiminnoista on riippuvaisia hyönteisistä, ja muun muassa ihmisen ruuantuotanto on vaarassa, mikäli hyönteiskatoa ei saada pysäytettyä. Tutut pörriäiset ovat ihmiselle korvaamattoman tärkeitä. Luonnonvaraiset kimalaiset pölyttävät merkittävän osan ihmisen ravintokasveista. Tärkeitä pölyttäjiä kimalaisten ohella ovat myös mehiläiset ja kukkakärpäset sekä jossain määrin ampiaiset ja tietyt perhoset ja kovakuoriaiset.

Kimalaisia uhkaavat etenkin maatalouden tuholaistorjuntamyrkyt sekä sopivien elinympäristöjen katoaminen. Kimalaisten suosimat, luonnonvaraisia kukkia kasvavat pientareet, avo-ojat, niityt ja laitumet ovat vähentyneet maankäytön muutosten myötä. Laajat viljelymaat, joissa kasvaa vain yhtä tuotantokasvilajia ja joissa tuholaisia torjutaan kemiallisesti, eivät juuri sovellu kimalaisten elinympäristöiksi. Varhaiskeväällä kukkivat pajut ovat heräilevien kimalaiskuningattarien tärkeimpiä ravinnonlähteitä, ja “maiseman siistiminen” pajukoita poistamalla vaarantaa kuningattarien selviytymisen ja siten koko kimalaispesien syntymisen. Kimalaiset tarvitsevat keväästä syksyyn kukkivia monilajisia ympäristöjä.

Kylvämällä niittykukkia voidaan tarjota konkreettista apua kimalaisille. Tekemällä hyönteishotelleja autetaan etenkin erakkomehiläisiä ja muita hyönteisiä, jotka kärsivät sopivien pesäkolopaikkojen pulasta. Pelastetaan pörriäiset! -kampanjan ympäristökasvatuksellinen sisältö vaikuttaa myös yleiseen tietouteen kimalaisten, muiden pölyttäjähyönteisten, luonnonkukkien ja monien muiden lajien sekä kokonaisten ekosysteemien tilanteesta ja niiden suojelun välttämättömyydestä. Luomme kampanjan ohessa myös materiaaleja ja toimintamalleja, jotka annetaan kaikkien kiinnostuneiden hyödynnettäväksi.

Kampanjan toteuttamiseen on saatu Symbioosin ry:n luonnonsuojeluapurahaa.

Lisätietoja antaa Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja: Milla Aalto, milla.m.aalto@utu.fi

Kuva: Susanna Soisalo

Sinivuokkoja ja auringonpaistetta

Huhtikuinen Kevätseuranta-retki Tuorlassa

Teksti ja kuvat: Milla Aalto

Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piiri järjesti koko perheen Kevätseuranta-tapahtuman Kaarinassa Tuorlan idyllisissä maalaismaisemissa huhtikuun kolmannella viikolla. Auringonpaiste lämmitti, mutta tuuli puhalsi ajoittain jopa navakasti, joten pipoille ja hupuille oli keväisestä lämmöstä huolimatta käyttöä, kun viitisentoista retkeläistä suuntasi Tuorlan lehtoon kevään merkkejä etsimään. Päivän ohjelmaan sisältyi sekä lapsiperheille suunnattu seikkailu luontopolulla että nuortenretki, jolla kierrettiin hieman pidempi lenkki lehdossa ja rannoilla muun muassa lintuja havainnoiden.

Metsässä ei vielä pahemmin vihertänyt – maa oli yhä menneen kesän lehtien peitossa, eikä uutta kasvua juurikaan näkynyt. Sinivuokkoja kuitenkin löydettiin, ja paikoin ne peittivät metsän pohjaa laajoinakin kasvustoina. Äänimaisema oli oikein keväinen, kun peipot ja rastaat konsertoivat pirteästi. Metsän reunassa kukkivat myös leskenlehdet. Pari kurkea havaittiin muuttolennossa. Mehiläisiä nähtiin jo työn touhussa, mutta Kevätseurannan kimalaisia ei tullut vastaan.

Sillä välin, kun lapsiperheet seikkailivat rastiradalla, suuntasi pieni nuorisoretkeläisten joukko rantaan kiikaroimaan lintuja. Kiurujen laulu soi peltojen yllä ja naurulokit kirkuivat pirteästi lahdella. Kauempana rantapellolla soidinteli muutama töyhtöhyyppä. Kevätseuranta-havaintoihin kirjattiin myös kottarainen, västäräkki ja punakylkirastas sekä laulujoutsen. Eniten huomiota sai valtaisa, monen sadan yksilön isokoskeloparvi, joka kelluili aaltojen välkkeessä. Kala- ja lapintiiroja nähtiin myös, ja yksinäinen silkkiuikku havaittiin ruovikon laidassa.

Retken päätteeksi kokoonnuttiin rantalaavulle nuotion ääreen syömään eväitä ja kertaamaan havaintoja – Kevätseurannan tämän vuoden teemalajien havaitsemiselle ajankohta oli vielä vähän varhainen, mutta 11 muuta kampanjan lajia havaittiin. Nuotioaterian jälkiruuaksi tehtiin tikkupullaa, joka oli monelle aivan uusi elämys ja luonnollisesti myös retken kohokohta. Joutsenten huudot kiirivät lahdelta, sinitiaiset puuhailivat pesäpönttönsä ympärillä, ja Myllyoja solisi iloisesti laavun vieressä. Laavussa tuulen suojassa tuli suorastaan kuuma, kun aurinko porotti ja nuotio lämmitti.

Teksti on julkaistu alun perin Kevätseuranta-kampanjan blogissa.

Luonto-Liiton Kevätpäivät Laitikkalassa

Teksti: Milla Aalto
Kuvat: Milla Aalto & Samu Sarasoja ym.

Tänä vuonna perinteisten Talvipäivien sijaan saatiinkin Kevätpäivät, kun Hämeen piiri pisti kemut pystyyn huhtikuun puolivälissä. Vaikka hämäläinen maalaismaisema nukkuikin yhä paikoin paksun lumipeitteen alla, tunnelma oli kuitenkin keväinen, sillä auringonpaiste lämmitti ja päivisin ulkona hengailtiin ilman takkeja, kukkia löytyi jo, ensimmäiset hyönteiset olivat liikkeellä ja Suomeen palanneita muuttolintuja havaittiin joukoittain.

Tapahtumapaikkana toimi Laitikkalan koulu Pälkäneellä. Leirikeskukseksi rempattu vanha koulurakennus tarjosi mainiot puitteet viikonlopun viettoon. Sisämajoitustilaa riitti, mutta osa porukasta yöpyi pihalla teltoissa ja riippumatoissa. Ulkona yönsä viettäneet saivat kuunnella lehtopöllöjen innokasta huhuilua, joka kantautui aivan pihapiiristä, ja laulujoutsenten huutelua kauempaa joelta.

Laitikkalan koulu.

Pihaan pystytettiin myös puolijoukkueteltta.

Meiltä Varsinais-Suomesta reissasi Kevätpäiville viiden hengen edustus. Kaikkiaan tapahtumaan osallistui kuutisenkymmentä henkilöä eri puolilta maata. Laitikkalaan saavuttiin perjantaina iltapuolella päivää. Ennen pimeän tuloa pidettiin ulkona tutustumispiiri sekä pelattiin rastirataleikkiä, jonka loppuratkaisuna selvisi - ei enempää eikä vähempää kuin - elämän tarkoitus. Se olikin pienoinen järkytys etenkin varsinaissuomalaisittain tarkasteltuna. Iltaohjelmaan sisältyi elokuvan katselua ja hengailua.

Rastiradalla väsättiin muun muassa maataidetta.

Lauantaiaamu starttasi kello kuudelta linturetkellä. Kymmenkunta retkeilijää lähti kiertelemään Laitikkalan kylämiljöötä ja havainnoimaan lintuja. Peipot, mustarastaat, punarinnat, tiaiset, keltasirkut ja varpuset pitivät konserttia. Töyhtöhyypät soidintelivat pelloilla. Joutsenet toitottivat. Joella kuhisi telkkiä ja sinisorsia. Pari metsävikloakin löytyi. Kyllönjoen vanhalla sillalla tuli vastaan kettu.

Kyläteiden kiertelyn jälkeen "oikaistiin" metsän läpi maantielle, sillä maantiesillalta oli parempi näkyvyys Pinteleelle ja sen rantapellot tiedettiin myös hyväksi lintupaikaksi. Rämpimisen jälkeen pysähdyttiin sillalle kiikaroimaan järvelle, mutta parhaat havainnot tehtiin taivaalta, kun ylitse vyöryi muuttavien hanhien ja joutsenten auroja.

Kevätpäivien aamuretkeilijöitä auringonnousun valossa.

Vesipääsky on hieno eläin. Tuli vaan mieleen. Ei me sitä havaittu.

Kiikarointia maantiesillalta.

Kevätpäivien lintuhavaintolista venyi.

Lauantain pääohjelma koostui työpajoista. Tarjolla oli niin reipasta ulkoilua kuin rauhallista sisäohjelmaakin. Tulenteko- ja hätämajoitetyöpajassa harjoiteltiin erilaisten majoitteiden rakentamista yksinkertaisista materiaaleista sekä tulentekotekniikoita perusteista vaikeampiin menetelmiin. Asahi-työpajassa saatiin kokeilla vetreyttävää ja rauhoittavaa terveysliikuntamuotoa. Seikkailutyöpajassa tutustuttiin seikkailukasvatuksen perusteisiin. Lempieläinmaalauksessa päästettiin luovuus valloilleen. Keskustelua ja pohdiskelua virittelivät puolestaan sukupuolisensitiivisyystyöpaja, workshop workshop ja metsäryhmän esittäytyminen.

Workshop workshopissa opeteltiin työpajamenetelmiä kuten Collegial Counselling -metodia.

Tulentekoa kipinäraudalla.

Lauantai-iltanakin katsottiin elokuvaa. Lisäksi kuultiin mielenkiintoinen esitelmä pyöräilyseikkailusta Aasiaan, eläydyttiin luonnonnostatusrummutukseen, pelattiin hauskaa lajibingoa, hengailtiin iltanuotiolla sekä tietysti saunottiin ja saatiin tietoa suomalaisista saunaperinteistä. Lauantain ohjelmaa sisältyi lisäksi Luonto-Liiton kunniamerkkien jako ja kakkukahvit. Ohjelmassa oli runsaasti aikaa myös vapaalle oleskelulle, jutustelulle, rentoutumiselle ja luonnon havainnoinnille.

Laitikkalan maisemia: näkymä Kyllönjoen vanhalta sillalta Pinteleen suuntaan.

Myös sunnuntaiaamulle järjestyi linturetki, mutta liikkeelle lähdettiin vähän myöhemmin, seitsemän jälkeen, ja hiukan pienemmällä porukalla. Viikonlopun lintuhavaintolista venyi edelleen. Harmaapäätikka huuteli jossain kylän liepeillä, joella uiskenteli pari isokoskeloita, soidintelevien töyhtöhyyppien määrä oli kasvanut, ja aamun äänimaisemaan oli liittynyt myös punakylkirastas.

Aamuretkeläisiä.

Siivoilun, pakkailun ja päätössanojen lisäksi sunnuntain ohjelmassa piti olla bussiretki kauempana Laitikkalasta sijaitsevalle suojelualueelle, mutta bussikuskin sairastumisen vuoksi retki peruuntui. Sen tilalle keskittiin kuitenkin oitis korvaavaa ohjelmaa: extempore-reissu läheiselle Rönnvikin viinitilalle sekä Kevätseuranta-retki Laitikkalan maisemissa.

Kevätseurannan ohella retkellä käytiin ihmettelemässä läheistä pientä suojelualuetta, joka osoittautuikin yllättäen pähkinäpensaslehdoksi. Kukkivia leskenlehtiä ja sinivuokkoja löydettiin, kekomuurahaiset, kimalaiset skeä neito- ja sitruunaperhoset olivat liikkeellä, muuttavia kurkia nähtiin, töyhtöhyypät pitivät hurjaa menoa pelloilla, ja pari joutsenta lensi myös läheltä yli. Kaukana pellolla liikuskeli kettu.

Kevätseurantaa.

Yllättävä pähkinäpensasesiintymä.

Sinivuokkojen joukosta löytyi ns. erilainen nuori.

Tapahtuman päätteeksi kisattiin vielä siitä, mikä piiri saisi järjestää seuraavan vuoden talvi- tai kevätpäivät. Meidän piirimme kutsuttiin hurjaan Linnunlaulukaraoke-battleen Uudenmaan piiriä vastaan. Eeppisen kisan päätteeksi talvipäivien kiertopysti siirtyi stadilaisille, mutta uhosimme vievämme sen ensi vuonna.

Perinteinen ryhmäkuva otettiin myös ennen kuin lähdettiin kotimatkalle.

Kiitos vielä Hämeen piirille hienoista Kevätpäivistä!

Vaeltamisen lyhyt oppimäärä luontoliittolaisittain

Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piirin vaelluskurssin viikonloppuretki Kurjenrahkan kansallispuistossa 19.-21.8.2016

Teksti: Milla Aalto
Kuvat: Katariina Riipinen ja Milla Aalto

Vaelluskurssin viikonloppuretkelle osallistui iso joukko niin aloittelevia kuin kokeneempiakin vaeltajia.
© Katariina Riipinen

Piirimme on järjestänyt jo vuosia vähintään kerran kesässä kohtuullisen aloittelijaystävällisen vaellusreissun Lappiin, mutta retkien osanottajajoukko on vuodesta toiseen pysynyt melkolailla samana. Uusia ihmisiä on tullut mukaan vain harvoin, vaikka kynnys on pyritty pitämään matalalla. Tänä kesänä työharjoittelijamme järjesti piirille kokonaisen vaelluskurssin, ja kas, kuinka aivan uusia osallistujia ilmaantuikin kuvioihin suorastaan pilvin pimein! Tästä voinemme päätellä, että ensikertalaisen on ehkä jotenkin helpompaa tulla mukaan, jos kyseessä on ihan virallisesti aloittelijoille suunnattu kurssimuotoinen kokonaisuus yksittäisen retken sijaan.

Menestyksekäs vaelluskurssimme alkoi kolmella teoriatunnilla, jotka pidettiin Turussa heinäkuun aikana. Teoriaosuuden aikana käytiin läpi vaeltamisen perusteita sulan maan aikaan Suomen olosuhteissa: retkiruokailua, varusteita, majoittumista, reitin suunnittelua, suunnistamista, ensiaputaitoja ja sen sellaista. Teoriaosuutta seurasi kaksi käytännön retkeä, joista ensimmäinen oli kolmen päivän harjoitusvaellus Kurjenrahkan kansallispuistossa. Toinen reissu olikin sitten jo viikon ruskavaellus Lapissa - siitä kerromme lisää omassa retkiraportissaan myöhemmin.

Kuten kaikessa luonnonharrastustoiminnassamme muutenkin on tapana, painotimme vaelluskurssillamme erityisesti ympäristöystävällisiä ja muut ulkoilijat huomioon ottavia retkeilytapoja. Maastossa pyrimme keskittymään leppoisaan ja kiireettömään luonnontarkkailuun kuntoilukeskeisen suorittamisen sijaan. Varusteita järjestettiin tarpeen mukaan lainaan sekä Turun retkipajalta että piirin omasta varustevarastosta, joten ensikertalaisten ei tarvinnut heti hankkia omia kamppeita.

Kurjenrahkan retkellä oli mukana yhteensä 12 osallistujaa, mutta porukka vaihtui hiukan viikonlopun aikana, sillä retki oli pilkottu osiin siten, että edes jokin pätkä sopisi jokaisen osallistujan aikatauluihin. Perjantai-iltana patikoitiin Savojärven kierros ja palattiin sivistyksen pariin Kurjenpesän luontotuvan lähelle telttailemaan yöksi. Lauantain ja sunnuntain aikana kierrettiin Kurjenpesältä Vajosuon kautta Pukkipalon aarnialueelle ja edelleen Lakjärven kautta takaisin Kurjenpesälle. Osa porukasta oli siis mukana vain perjantaina, osa vain lauantaina ja sunnuntaina.

Ensimmäinen päivä: Iltalenkki Savojärven ympäri

Perjantai-iltana ensimmäisen etapin osallistujat kokoontuivat Kurjenpesän luona, missä jaettiin ensin lainavarusteet, materiaalit ja ohjeet. Liikkeelle lähdettiin suhteellisen myöhään illalla, sillä retken alkamisaika pyrki ottamaan huomioon työssäkäyvät ja koululaiset. Kaunis ilta-aurinko kultasi metsä- ja suomaisemat, joiden läpi patikoimme leppoisan lämpimässä loppukesän säässä. Päivällistauko pidettiin Rantapihan tulentekopaikalla auringon jo alkaessa painua horisonttiin.

Pitkoksilla kömpi karvainen toukka, jonka siirsimme kartan kulmalla sivummalle turvaan. Tunnistatko lajin?
© Milla Aalto

Rantapihan taukopaikalla pidettiin retken ensimmäinen maastokokkailutauko.
© Milla Aalto

Päivän etappi oli pituudeltaan kuusi kilometriä. Merkityn reitin seuraamisesta huolimatta jaoimme suunnistusvuorot, jotta kaikki osallistujat saivat vuorotellen harjoitella letkan vetämistä pareittain, tahdin pitämistä sopivana, juomataukojen huomioimista ja kartalla pysymistä. Näitä taitoja tultaisiin kuitenkin tarvitsemaan myöhemmin tositoimissa.

Auringon painuttua jo mailleen lähestyttiin viimein Kurjenpesää. Viimeisillä pitkoksilla ennen luontotuvan pihaa nähtiin useampi suurikokoinen sammakko ja rupikonna. Perillä leiripaikalla kurssilaiset pääsivät harjoittelemaan telttojen pystytystä ja telttaryhminä majoittumista. Yö oli kohtuullisen lämmin ja tyyni.

Auringonlaskussa oli tunnelmaa.
© Katariina Riipinen

Toinen päivä: Lahoja pitkoksia, haastavaa ryteikköä ja aarniometsän hiljaisuutta

Lauantaiaamuna saapuivat paikalle loputkin vaelluksen osanottajat. Aamiaiskokkailujen ja leirin purkamisen jälkeen päästiin lähtemään päivän etapille, jolla oli pituutta noin 13 kilometriä. Sää oli melkoisen lämmin ja aurinkoinen - aikamoinen ero edeltäneen viikon viileisiin ilmoihin.

Vaellusaamiainen voi olla vaikkapa myslipuuroa.
© Milla Aalto

Leiripaikka hehkui ihanassa aamuauringon valossa.
© Milla Aalto

Aluksi kuljettiin pitkostettua reittiä Vajosuolle päin. Pitkospuut tällä osuudella ovat paikoin todella kaameassa kunnossa, joten vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei puuttunut. Eteneminen vaati tasapainotaiteilua ja hyppimistä, mutta touhu sujui onneksi kaikilta oikein mallikkaasti.

Metsäsaarekkeilta löydettiin kypsiä puolukoita ja vielä hyväkuntoisia mustikoitakin välipalaksi. Kantarellisatoakin saatiin kerättyä mukaan. Metsätiaisten sirkutteluja kuului latvuksista, ja uljaita korppeja nähtiin useampaan otteeseen lennossa metsän yllä. Suolla käyskenteli myös laulujoutsenia. Koivusaaren lintutornilla pysähdyimme hetkeksi ihailemaan avaria maisemia ja tähystelemään suon elämää.

Pitkospuut Kurjenpesältä Vajosuolle päin ovat jo parhaat päivänsä nähneet. Maisemissa on erämaista tunnelmaa.
© Milla Aalto

Lounasta syötiin Töykkälän laavulla. Porukkamme kuopukset harjoittelivat risukeittimen käyttöä. Matkan varrelta kerätyistä sienistä saatiin mukavaa täydennystä pussiruokaan. Koko joukko paikallisia ampiaisia halusi myös päästä osingoille houkuttelevista eväistämme.

Kurssin päävetäjän hieno kotitekoinen risukeitin otettiin harjoituskäyttöön.
© Milla Aalto

Joskus vaellusruoka voi näyttää näinkin gourmet'lta.
© Milla Aalto

Emme kiertäneet koko Vajosuon vaellusta, vaan koukkasimme pian Töykkälän jälkeen kansallispuiston ulkopuolelle harjoittelemaan suunnistusta vähän vähemmän juhlavissa olosuhteissa, poluttomassa ja vaikeakulkuisessa metsätalousryteikössä, jossa näkyvyys oli paikoin olematon.

Reitillemme sattui myös muutamia metsäojia, joiden ylitykset aiheuttivat vähän päänvaivaa. Yksi retkikuntamme jäsenistä muljautti nilkkansa ojan yli loikatessaan, joten myös maastoensiapua jouduttiin harjoittelemaan käytännössä. Onneksi vamma ei ollut vakava, ja matkaa päästiin pian jatkamaan.

Taloustaimikko ei ole ihanteellisinta suunnistus- ja patikointimaastoa.
© Milla Aalto

Pian kuitenkin pääsimme ulos ryteiköstä sänkipellon laitaan. Ylitimme pellon ja sukelsimme taas metsään, nyt suuntana Pukkipalon aarnialue. Ojasta pyrähti lentoon muutama kanalintu, joita arvelimme peltopyiksi, mutta havainnointiaika oli niin lyhyt, ettei kunnollista määritystä pystynyt tekemään. Metsän reunassa nähtiin myös yksi naaraspuolinen metsäkana, ilmeisesti teeri.

Onneksi pellot oli puitu, joten saatoimme oikaista suoraan niiden yli.
© Milla Aalto

Lähestyimme Pukkipaloa Saksalan suunnalta metsäautotietä pitkin. Suunnistus oli jälleen helppoa, mutta maisemat melko tylsät, kunnes kansallispuiston vanha metsä sulki meidät taas sisäänsä. Takaniitunvuoren näköalapaikalla pidimme vielä yhden kunnon tauon ja ihastelimme maisemia ennen matkan jatkamista yöpymispaikalle Lakjärven laavuille.

Väsymys alkoi olla läsnä viimeisellä legillä. Juttelu vaimeni. Metsän hiljaisuus sakeni. Aurinkokin alkoi jo painua mailleen, ja aarniometsään hiipi hämärä. Lakjärven laavuille saavuttiin sopivasti ennen pimeää. Teltat pystytettiin, päivälliset kokkailtiin, vettä puhdistettiin seuraavaa päivää varten, iltanuotiolla istuskeltiin jutustelemassa.

Illan viimeinen legi taittui Pukkipalon aarnialueen hämyisessä vehreydessä.
© Milla Aalto

Päivällistä kokkailtiin Lakjärven laavulla.
© Milla Aalto

Yö oli leppeä, mutta sadetta ripsi hiukkasen. Huussin lähellä havaittiin yön pimeydessä yksi lepakko otsalampun valossa, mutta tarkempi lajimääritys jäi ymmärrettävästi tekemättä. Mustarastas ja punarinta alkoivat äännellä aamuyöstä leirin lähellä, molemmat hyräilivät myös puolilaulua aamuhämärissä.

Lakjärven leiripaikan ylle kohoavat korkeat hongat.
© Milla Aalto

Kolmas päivä: Reippaasti takaisin lähtöpisteeseen

Sunnuntaina aamutoimet sujuivat kurssilaisilta jo oikeastaan rutiinilla. Ennen lähtöä viimeiselle etapille harjoiteltiin laavulla vielä tulentekotaitoja.

Kurssilaiset kerääntyivät laavulle tulensytytysharjoitukseen.
© Milla Aalto

Päivän reitti kulki Lakjärveltä Pukkipalon parkkipaikalle ja sieltä taas kohti Kurjenpesää. Sää lämpeni ja kuivui päivän edetessä. Osa porukasta intoutui ottamaan kengät pois jalasta ja kävelemään metsässä paljain jaloin. Oli mahtavaa nauttia kesästä ja paljain jaloin kulkemisesta vielä hetki ennen syksyn saapumista.

Lounasta kokkailtiin jälleen Rantapihalla. Siellä pysähtyi myös iso joukko partiolaisia. Lounaan jälkeen siirryttiin sitten takaisin Kurjenpesälle, minne retki päättyi. Harjoitusvaellus oli ohi, varusteet ja fiilikset oli testailtu ja kurssilaiset olivat (enemmän tai vähemmän) valmiita lähtemään parin viikon päästä tositoimiin Lappiin.

Kurjenrahkan karun kauniit suo- ja metsämaisemat sekä elokuun lopun yllättävän lämpimät ja poutaiset säät tarjosivat hienot puitteet onnistuneelle viikonloppuvaellukselle.
© Milla Aalto

Terveisiä vaelluskurssin loppuhuipennukselta, Lapin-vaellukselta, luvassa myöhemmin.