Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pöytyä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pöytyä. Näytä kaikki tekstit

22.8.2017

Erätaitoja erätaidottomille

Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piiri järjestää erätaidottomien erätaitoretken 16.9.2017 Kurjenrahkan kansallispuistossa. Retki on tarkoitettu kaikille nuorille, jotka haluavat oppia retkeilyn perustaitoja.

© Milla Aalto

Miten tuli saadaan syttymään? Kuinka karttaa ja kompassia käytetään? Miten retkikeittimet toimivat ja miten niillä tehdään ruokaa?

Tällä retkellä vasta-alkajat pääsevät oppimaan erätaitoja ohjatusti - ilman pelkoa kokeneempien eräjormien jalkoihin jäämisestä! Minkäänlaista ennakkokokemusta aiheesta ei tarvita. Kaikki pääsevät kokeilemaan ja harjoittelemaan rennossa ja sallivassa ilmapiirissä.

Retkikohteena on puolen tunnin bussimatkan päässä Turusta sijaitseva Kurjenrahkan kansallispuisto - todellakin tutustumisen arvoinen paikka! Päivän aikana patikoidaan kuuden kilometrin pituinen Savojärven kierros, jonka ruska-asuiset suo-, metsä- ja järvimaisemat tarjoavat mukavat puitteet erätaitojen opettelulle.

Kevyellä päiväretkellä ei tarvita erityisiä varusteita, kunhan vain säänmukaista vaatetta löytyy päällepantavaksi. Patikointimaasto on kohtuullisen helppokulkuista, ja reittiin sisältyy paljon pitkospuuosuutta. Erätaitojen opetteluun tarvittavia välineitä saa lainaan.

Osallistumismaksu on 5 euroa (sis. ohjauksen, lainavälineet ja henkilötapaturmavakuutuksen), ja sen voi maksaa käteisellä paikan päällä. Retken kohderyhmää ovat alle 29-vuotiaat nuoret, mutta vain erätaidottomat ja vasta-alkajat.

Ilmoittautumiset 11.9. mennessä retken vetäjälle: Maija Kaunismaa, mskaun[ät]gmail.com

11.4.2017

Huhtikuinen viikonloppu luonnon helmassa

Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piirin retki Kurjenrahkan kansallispuistossa 7.-9.4.2017

Teksti ja kuvat: Milla Aalto

Luonto-Liiton Kevätseurannan kolmantena seurantaviikonloppuna suuntasimme joukolla Kurjenrahkan kansallispuiston maisemiin retkeilemään. Olimme varanneet Rantapihan päärakennuksen leiripaikaksemme, sillä emme halunneet yöpakkasten asettamien varustevaatimusten rajaavan ketään kiinnostunutta pois retkeltä. Kahdeksan nuoren porukalla vietimme tunnelmallisen viikonlopun kevätluontoa havainnoiden ja uskomattoman hienoista ulkoilusäistä nauttien.

Aamunkoitto Kurjenrahkan kansallispuistossa Savojärven rannassa.


Perjantai: leiriytyminen, lintukonsertti ja kiikarikomeetta


Matkaan lähdettiin perjantai-iltana Turun linja-autoasemalta Porin suuntaan kulkevan bussin kyydissä. Puolisen tuntia myöhemmin noustiin bussista Kurjenrahkan kansallispuiston reunassa, Kuhankuonon pysäkillä. Heti alkajaisiksi patikoitiin parin kilometrin päähän Rantapihaan, missä muonitustiimi olikin jo ryhtynyt kokkailemaan retkiporukalle päivällistä.

Ilta-aurinkoa puiden latvuksissa.

Ruoka-aika.

Maukkaan aterian ja iltakahvin jälkeen majoituttiin. Rantapihan päärakennuksen yläkerran kahdesta pikku makuuhuoneesta löytyi viisi sänkyä, minkä lisäksi ylimääräisiä patjoja ja peittoja oli läjäpäin. Suurin osa retkiporukasta asettui yläkertaan, mutta kaksi retkeläistä pystytti teltan mökin pihaan yöpakkasista huolimatta.

Rantapihan päärakennus.

Teltta metsän reunassa.

Ennen pimeän tuloa mentiin vielä kiikaroimaan lintuja Savojärven rantaan. Kaukana jään rajalla näkyi parvi joutsenia. Myös muutama telkkä ja sinisorsa uiskenteli sulapaikalla. Kevään ensimmäinen punarinta aloitti laulunsa illan hämärryttyä. Musta- ja laulurastas yhtyivät konserttiin. Räkätti- ja punakylkirastaat säestivät.

Miltei täysi kuu heijastui rantavedestä.

Auringonlaskun värien hiipuessa taivaanrantaan käveltiin luontopolkua seuraillen takaisin Rantapihaan. Suolampareista yritettiin havaita sammakoita, mutta mitään ei näkynyt. Välillä kuunneltiin, josko pöllöjä kuuluisi, mutta niidenkään osalta havaintoja ei tehty. Pimenevällä suolla ja metsässä liikkuminen oli kuitenkin jännittävää. Raikas viileä suon tuoksu leijaili ympärillä.

Luontopolulla.

Tähtitaivaan tummumista odotellessa käytiin läpi retkiturvallisuusohjeita ja tulevien päivien ohjelmaa. Neljä soidintelevaa lehtokurppaa lenteli tuon tuosta mökin piha-aukion yli kimeästi äännellen. Pöllöt pysyivät edelleen vaiti, mutta rastaiden ja kurppien soitimessa riitti mielenkiintoista havainnoitavaa.

Kunhan tähdet alkoivat kunnolla näkyä, ryhdyttiin tutkailemaan taivasta. Stellarium-sovelluksen avulla pystyttiin paikantamaan nyt hyvin näkyvissä olevan komeetta Tuttle-Giacobini-Kresakin sijainti, mutta lopultakaan ei päästy varmuuteen, mikä havaituista valopisteistä oli juuri se komeetta.

Iltapiiri mökin pihassa.

Lauantai: auringonnousuretki, päivävaellus ja illanviettoa


Lauantaiaamuna halukkaat heräilivät jo kello viiden korvilla. Puoli kuudelta suunnattiin Savojärven rantaan. Tarkoituksena oli yrittää päästä havainnoimaan teerisoidinta - kuunnella, josko soidinääntelyä kantautuisi Lammenrahkan suunnalta, tai jos linnut hyvällä tuurilla soidintaisivat järven jäällä. Savojärvi oli kuitenkin jo niin pitkälti sulanut, ettei avaraa soidintannerta teerikukkojen turnajaisille ollut enää tarjolla. Niinpä suuntasimme rantaa pitkin eteenpäin aina Lammenrahkan nurkalle asti.

Pitkospuita auringonnousuun.

Aamun sarastuksen dokumentointia.

Savojärven pohjoisnurkalla, aivan Lammenrahkan rajoitusalueen reunalla pysähdyimme rantapenkalle istuskelemaan. Kuuntelimme korva tarkkana, mutta teerien pulputusta ei kuulunut. Jäimme siihen kuitenkin tarkkailemaan nousevaa aurinkoa ja kuuntelemaan muita lintuja. Muutama kurki huuteli jossain. Aamu koitti puolipilvisenä, miltei tyynenä ja raikkaan huurteisena. Nousevan auringon hehku värjäsi pikkuhiljaa taivaanrannan ja pian koko metsän.

Auringonnousua ihailemassa. 

Aikainen lintu madon nappaa. Tämä auringonnousu oli ehdottomasti viideltä heräämisen arvoinen.

Järven elämää tarkkailemassa. Illalla havaitut vesilinnut olivat edelleen paikalla.

Kunhan aurinko kohosi horisontin ylle ja leimuavat punaisen sävyt vähän rauhoittuivat varhaisaamun kultaiseen hehkuun, voitiin lähteä paluumatkalle Rantapihan suuntaan. Valo levittäytyi pikkuhiljaa suolle. Auringonpaiste alkoi sulattaa huurretta. Peippo ja sepelkyyhkykin heräilivät ja ryhtyivät laulamaan.

Aamun kultaa huurteisella suolla.

Luontopolun opasteisiin tutustumista.

Rantapihassa vielä nukuttiin, joten varhain heränneet jäivät ulos viettämään aikaa, keinumaan ja käymään läpi aamun havaintoja. Sää lämpeni hyvää vauhtia, kun aurinko nousi korkeammalle.

Keinutaan!

Rantapihan kesäkioski ei ole vielä auki, mutta kioskin pöydän hauskoja kuvia käytiin tarkastelemassa.

Aamupuuron jälkeen laittauduttiin valmiiksi lähtöön päivän patikkaosuudelle. Muutamasta eri reittivaihtoehdosta valittiin vajaan kymmenen kilometrin mittainen Pukkipalon kierros, joten eväitä ja juotavaa oli syytä pakata reppuun reilusti.

Muurahaiset marssivat jonossa mökin keittiössä.

Patikkamatkan alkuosuus kuljettiin talousmetsässä kansallispuistoalueen ulkopuolella. Rantapihasta lähdettiin suuntaamaan Rytösuon pohjoispuolitse kohti Pukkipalon parkkipaikkaa. Metsää oli hiljattain harvennettu, mutta maasto oli onneksi oikein kulkukelpoista, eivätkä maisematkaan sen hullumpia.

Rytösuon metsässä matkalla kohti Pukkipaloa.

Muurahaiskeon asukkaat olivat jo hereillä. 

Pukkipalon parkkipaikalla oli vastassa suuria tukkipinoja. Ympäröivää metsää oli harvennushakattu reippaalla kädellä. Maisema oli muuttunut jonkin verran sitten viime kesäisen vaelluskurssimme, jonka aikaan parkkipaikkaa ympäröi vielä sankka metsä.

Tauko tukkipinojen varjossa.

Kävelimme Pukkipalon kierroksen myötäpäivään. Alkumatka mentiin siis kansallispuiston reunaa seurailevaa pitkospuureittiä pitkin. Aivan suojelualueen laitaan ulottuvaa vanhaa Kellesuon avohakkuuta oli vastikään laajennettu niin, että myllättyä ja ojitettua entistä metsämaisemaa jouduttiin katselemaan oikeastaan koko matka, kunnes polku alkoi nousta Takaniitunvuorelle.

Laajan avohakkuun vetäminen suoraan kansallispuiston reunaan asti on tietysti jokseenkin harmillista ja heikentää Pukkipalon kierroksen houkuttelevuutta virkistyskohteena. Olisikin ilahduttavaa, jos merkitty reitti voitaisiin siirtää kulkemaan suojelualueen sisälle, jotta tämä ankeus ei näkyisi ihan suoraan polulle.

Vasemmalla talousmetsä, oikealla kansallispuisto. Kannattaa kävellä kylkimyyryä selkä hakkuuaukiolle päin.

Tuoretta avohakkuuta ja ojaa kansallispuiston kyljessä.

Onneksi metsätalousmaisemat jäivät taakse, kun päästiin Takaniitunvuoren kalliomännikköön. Reittiä patikoidessamme pysähdyimme lukemaan Pukkipalon aarnialueen luontopolun infotaulut ja keskustelemaan niissä käsitellyistä aiheista.

Lounastauko pidettiin Takaniitunvuoren tulentekopaikalla, jossa edellisellä seurueella olikin jo tulet valmiina. Grillailimme eväitä ja istuskelimme nuotion ääressä hyvän tovin. Haaveilimme Pukkipalon maakotkien näkemisestä, mutta suuret linnut eivät näyttäytyneet.

Insinööritaidonnäyte: näin grillataan suklaabanaani kahden tikun nokassa.

Lounaan jälkeen noustiin näköalapaikalle ihailemaan suomaisemaa, joka kylpi iltapäivän auringonpaisteessa, ja pohdiskeltiin paluumatkan kestoa. Sää oli oikein lämmin ja leppoisa, vaikka hiukan tuulinen.

Kartanlukua.

Keloutuva mänty.

Polku johti alas kallioilta kostean kuusimetsän hämyyn. Laskeuduimme sammaleista rinnettä. Metsässä oli todella vihreää, vaikka lehtipuut olivatkin vielä lehdettömiä. Hippiäisten ja metsätiaisten ääntelyjä kuultiin latvustosta. Pari retkeläistä pääsi näkemään myös kyyn, joka lämmitteli auringonpaisteessa polulla.

Kuusimetsän vihreyttä.

Kääpä.

Erikoinen puu pysäytti ihmettelemään.

Valon ja varjon leikkiä metsän pohjalla.

Ötökkä!

Kaatuneiden kuusten juurakot näyttivät etäältä katsottuna isojen peikkojen hahmoilta.

Pukkipalon parkkipaikalta matkaa jatkettiin taas kansallispuiston ulkopuolella takaisin Rantapihan suuntaan. Nyt kierrettiin Rytösuon eteläpuolista reittiä. Metsä oli tälläkin pätkällä hiukan harvennettua mutta kuitenkin ihan miellyttävää patikoitavaa. Leskenlehdet kukkivat ojanpenkalla.

Viimeinen tauko ennen Rantapihaan saapumista.

Rantapiha saavutettiin kello neljän jälkeen. Kaikki vetäytyivät tahoilleen lepäilemään pitkän patikan jälkeen, eikä vähään aikaan järjestetty kummempaa ohjelmaa. Muutaman tunnin päästä oli päivällisaika, jonka jälkeen siirryttiin saunomaan. Jotkut yrittivät päästä järveen uimaan, mutta jää ulottui rantaan asti, joten talviturkin heittoa jouduttiin toistaiseksi lykkäämään. Ilta jatkui vielä nuotion ääressä iltapalaa grillaillen ja "henkeviä" jutustellen.

Iltanuotio.

Sunnuntai: aamu teerisuolla ja paluu ihmisten ilmoille


Pitkä päiväpatikka ja myöhään jatkunut illanvietto saunassa ja nuotiolla verottivat aamuretkeläisten rivejä. Siinä missä lauantaina auringonnousua ihailemaan lähtivät miltei kaikki, oli sunnuntaina viiden aikaan jalkeilla vain kolme retkeläistä. Nyt lähdettiin Kurjenrahkan pääsuon suuntaan toiveena edelleen päästä kuulemaan teerien soidinpulinaa.

Näkymä Järvijoen sillalta Savojärvelle.

Heti ensimmäisellä avosuo-osuudella korviin kantautui jostain hyvin kaukaa teerien ääntelyä. Etäistä pulputusta oli kuitenkin vaikea erottaa muiden lintujen äänekkään laulun läpi, joten matkaa jatkettiin. Enää ei ollut oikeastaan mahdollisuutta päästä näkemään teeriä, sillä alkoi olla liian valoisaa hakeutua riittävän huomaamattomasti sopivalle paikalle tarkkailemaan soidinta, mutta ääntelyä haluttiin kuitenkin päästä kuulemaan lähempää.

Unenomainen aamuhämärän hetki.

Aamu valkeni patikoidessa, mutta pilvisen ja sumuisen sään vuoksi varsinaista auringonnousua ei nähty. Onneksi eilen oltiin ihailemassa kirkasta aamua järvellä ja tänään, kun aamu koitti vähemmän näyttävästi, kuljettiin enimmäkseen metsässä.

Sumuista ja harmaata.

Vähä-Välisaaren kohdalla teerien ääni kuului jo niin hyvin, että päätettiin jäädä sinne kuuntelemaan. Ahti Jalosen muistomerkin kohdalla oli sopiva paikka istua alas hetkeksi. Ääni tuntui tulevan jatkuvasti lähemmäs, ja olisi ollut houkutteleva ajatus lähteä männikköisen kumpareen yli katselemaan, josko soidintavia teeriä sittenkin olisi voinut vielä nähdä, mutta tunnetusti äänen perässä juoksemalla on liki mahdotonta löytää soidinpaikkaa, joten siihen hommaan ei ryhdytty.

Ääni tuntui tulevan aivan tämän männikön takaa.

Kun kello eteni ja kylmyys alkoi hiipiä jäseniin, päätettiin lähteä takaisin Rantapihan suuntaan. Teerien pulinaa kuului etäältä miltei koko matkan, ja ääni oli kuultavissa vielä aivan viimeiselläkin avosuon pätkällä. Teeret eivät jääneet aamun ainoaksi kanalintuhavainnoksi. Aivan Rantapihan lähellä Saksalan pellonlaidan pajukkoisesta ojasta pyrähti kovalla pärinällä lentoon pieni pullea kana, jolla oli punertava pyrstö - peltopyy!

Aamun valoa ja huurretta kanervikossa.

Muutama muukin retkeläinen oli jo valveilla, kun aamuyön seikkailijat saapuivat puoli kahdeksan aikaan takaisin Rantapihaan. Mahdollisuus kuulla teerisoidinta vielä suhteellisen lähellä majapaikkaa houkutteli vasta heränneetkin lähtemään pienelle aamulenkille, mutta teerien ääni kantautui nyt enää juuri ja juuri havaittavana etäisenä huminana, jota tuskin olisi edes noteerannut, jos ei olisi tiennyt kuunnella. Kurkien huutelua kuului sen sijaan lähempää, ja yksi päästiin näkemään aivan lähietäisyydeltä, kun se lensi matalalla retkeilijöiden ylitse.

Aurinko pilviverhon takana Savojärven yllä.

Rantapihassa ei ennätetty puuhata enää muuta kuin nauttia aamiainen, pakata kamppeet ja siivota tilat ennen lähtöä. Lisäksi käytiin läpi osallistujien fiilikset ja palautteet retkestä. Hommat saatiin hoidettua sen verran reippaasti, että paluumatkalle kohti Kurjenpesää ja bussipysäkkiä voitiin lähteä jo kello yhdentoista maissa.

Runsas retkiaamiainen.

Koska bussi ohitti pysäkin vasta puoli kolmen aikaan, patikoitiin Kurjenpesälle pidempää reittiä Savojärven pohjoispuolitse. Kurjenpesällä tutustuttiin kaikessa rauhassa luontotuvan näyttelyyn - sielläkin kuultiin teerien puputtelua, joskin vain äänitteeltä - ja grillailtiin vielä lounasta ennen kuin oli aika suunnata bussipysäkille ja matkalle kohti Turkua.

Auringonpaistetta metsässä.

Piiri haluaa kiittää kaikkia osallistujia mukavasta retkiviikonlopusta sekä tietysti Saksalan pienviljelijäyhdistystä Rantapihan päärakennuksen vuokrausmahdollisuudesta!

6.10.2016

Vaeltamisen lyhyt oppimäärä luontoliittolaisittain

Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piirin vaelluskurssin viikonloppuretki Kurjenrahkan kansallispuistossa 19.-21.8.2016

Teksti: Milla Aalto
Kuvat: Katariina Riipinen ja Milla Aalto


Vaelluskurssin viikonloppuretkelle osallistui iso joukko niin aloittelevia kuin kokeneempiakin vaeltajia.
© Katariina Riipinen

Piirimme on järjestänyt jo vuosia vähintään kerran kesässä kohtuullisen aloittelijaystävällisen vaellusreissun Lappiin, mutta retkien osanottajajoukko on vuodesta toiseen pysynyt melkolailla samana. Uusia ihmisiä on tullut mukaan vain harvoin, vaikka kynnys on pyritty pitämään matalalla. Tänä kesänä työharjoittelijamme järjesti piirille kokonaisen vaelluskurssin, ja kas, kuinka aivan uusia osallistujia ilmaantuikin kuvioihin suorastaan pilvin pimein! Tästä voinemme päätellä, että ensikertalaisen on ehkä jotenkin helpompaa tulla mukaan, jos kyseessä on ihan virallisesti aloittelijoille suunnattu kurssimuotoinen kokonaisuus yksittäisen retken sijaan.

Menestyksekäs vaelluskurssimme alkoi kolmella teoriatunnilla, jotka pidettiin Turussa heinäkuun aikana. Teoriaosuuden aikana käytiin läpi vaeltamisen perusteita sulan maan aikaan Suomen olosuhteissa: retkiruokailua, varusteita, majoittumista, reitin suunnittelua, suunnistamista, ensiaputaitoja ja sen sellaista. Teoriaosuutta seurasi kaksi käytännön retkeä, joista ensimmäinen oli kolmen päivän harjoitusvaellus Kurjenrahkan kansallispuistossa. Toinen reissu olikin sitten jo viikon ruskavaellus Lapissa - siitä kerromme lisää omassa retkiraportissaan myöhemmin.

Kuten kaikessa luonnonharrastustoiminnassamme muutenkin on tapana, painotimme vaelluskurssillamme erityisesti ympäristöystävällisiä ja muut ulkoilijat huomioon ottavia retkeilytapoja. Maastossa pyrimme keskittymään leppoisaan ja kiireettömään luonnontarkkailuun kuntoilukeskeisen suorittamisen sijaan. Varusteita järjestettiin tarpeen mukaan lainaan sekä Turun retkipajalta että piirin omasta varustevarastosta, joten ensikertalaisten ei tarvinnut heti hankkia omia kamppeita.

Kurjenrahkan retkellä oli mukana yhteensä 12 osallistujaa, mutta porukka vaihtui hiukan viikonlopun aikana, sillä retki oli pilkottu osiin siten, että edes jokin pätkä sopisi jokaisen osallistujan aikatauluihin. Perjantai-iltana patikoitiin Savojärven kierros ja palattiin sivistyksen pariin Kurjenpesän luontotuvan lähelle telttailemaan yöksi. Lauantain ja sunnuntain aikana kierrettiin Kurjenpesältä Vajosuon kautta Pukkipalon aarnialueelle ja edelleen Lakjärven kautta takaisin Kurjenpesälle. Osa porukasta oli siis mukana vain perjantaina, osa vain lauantaina ja sunnuntaina.

Ensimmäinen päivä: Iltalenkki Savojärven ympäri


Perjantai-iltana ensimmäisen etapin osallistujat kokoontuivat Kurjenpesän luona, missä jaettiin ensin lainavarusteet, materiaalit ja ohjeet. Liikkeelle lähdettiin suhteellisen myöhään illalla, sillä retken alkamisaika pyrki ottamaan huomioon työssäkäyvät ja koululaiset. Kaunis ilta-aurinko kultasi metsä- ja suomaisemat, joiden läpi patikoimme leppoisan lämpimässä loppukesän säässä. Päivällistauko pidettiin Rantapihan tulentekopaikalla auringon jo alkaessa painua horisonttiin.

Pitkoksilla kömpi karvainen toukka, jonka siirsimme kartan kulmalla sivummalle turvaan. Tunnistatko lajin?
© Milla Aalto

Rantapihan taukopaikalla pidettiin retken ensimmäinen maastokokkailutauko.
© Milla Aalto

Päivän etappi oli pituudeltaan kuusi kilometriä. Merkityn reitin seuraamisesta huolimatta jaoimme suunnistusvuorot, jotta kaikki osallistujat saivat vuorotellen harjoitella letkan vetämistä pareittain, tahdin pitämistä sopivana, juomataukojen huomioimista ja kartalla pysymistä. Näitä taitoja tultaisiin kuitenkin tarvitsemaan myöhemmin tositoimissa.

Auringon painuttua jo mailleen lähestyttiin viimein Kurjenpesää. Viimeisillä pitkoksilla ennen luontotuvan pihaa nähtiin useampi suurikokoinen sammakko ja rupikonna. Perillä leiripaikalla kurssilaiset pääsivät harjoittelemaan telttojen pystytystä ja telttaryhminä majoittumista. Yö oli kohtuullisen lämmin ja tyyni.

Auringonlaskussa oli tunnelmaa.
© Katariina Riipinen

Toinen päivä: Lahoja pitkoksia, haastavaa ryteikköä ja aarniometsän hiljaisuutta


Lauantaiaamuna saapuivat paikalle loputkin vaelluksen osanottajat. Aamiaiskokkailujen ja leirin purkamisen jälkeen päästiin lähtemään päivän etapille, jolla oli pituutta noin 13 kilometriä. Sää oli melkoisen lämmin ja aurinkoinen - aikamoinen ero edeltäneen viikon viileisiin ilmoihin.

Vaellusaamiainen voi olla vaikkapa myslipuuroa.
© Milla Aalto

Leiripaikka hehkui ihanassa aamuauringon valossa.
© Milla Aalto

Aluksi kuljettiin pitkostettua reittiä Vajosuolle päin. Pitkospuut tällä osuudella ovat paikoin todella kaameassa kunnossa, joten vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei puuttunut. Eteneminen vaati tasapainotaiteilua ja hyppimistä, mutta touhu sujui onneksi kaikilta oikein mallikkaasti.

Metsäsaarekkeilta löydettiin kypsiä puolukoita ja vielä hyväkuntoisia mustikoitakin välipalaksi. Kantarellisatoakin saatiin kerättyä mukaan. Metsätiaisten sirkutteluja kuului latvuksista, ja uljaita korppeja nähtiin useampaan otteeseen lennossa metsän yllä. Suolla käyskenteli myös laulujoutsenia. Koivusaaren lintutornilla pysähdyimme hetkeksi ihailemaan avaria maisemia ja tähystelemään suon elämää.

Pitkospuut Kurjenpesältä Vajosuolle päin ovat jo parhaat päivänsä nähneet. Maisemissa on erämaista tunnelmaa.
© Milla Aalto

Lounasta syötiin Töykkälän laavulla. Porukkamme kuopukset harjoittelivat risukeittimen käyttöä. Matkan varrelta kerätyistä sienistä saatiin mukavaa täydennystä pussiruokaan. Koko joukko paikallisia ampiaisia halusi myös päästä osingoille houkuttelevista eväistämme.

Kurssin päävetäjän hieno kotitekoinen risukeitin otettiin harjoituskäyttöön.
© Milla Aalto

Joskus vaellusruoka voi näyttää näinkin gourmet'lta.
© Milla Aalto

Emme kiertäneet koko Vajosuon vaellusta, vaan koukkasimme pian Töykkälän jälkeen kansallispuiston ulkopuolelle harjoittelemaan suunnistusta vähän vähemmän juhlavissa olosuhteissa, poluttomassa ja vaikeakulkuisessa metsätalousryteikössä, jossa näkyvyys oli paikoin olematon.

Reitillemme sattui myös muutamia metsäojia, joiden ylitykset aiheuttivat vähän päänvaivaa. Yksi retkikuntamme jäsenistä muljautti nilkkansa ojan yli loikatessaan, joten myös maastoensiapua jouduttiin harjoittelemaan käytännössä. Onneksi vamma ei ollut vakava, ja matkaa päästiin pian jatkamaan.

Taloustaimikko ei ole ihanteellisinta suunnistus- ja patikointimaastoa.
© Milla Aalto

Pian kuitenkin pääsimme ulos ryteiköstä sänkipellon laitaan. Ylitimme pellon ja sukelsimme taas metsään, nyt suuntana Pukkipalon aarnialue. Ojasta pyrähti lentoon muutama kanalintu, joita arvelimme peltopyiksi, mutta havainnointiaika oli niin lyhyt, ettei kunnollista määritystä pystynyt tekemään. Metsän reunassa nähtiin myös yksi naaraspuolinen metsäkana, ilmeisesti teeri.

Onneksi pellot oli puitu, joten saatoimme oikaista suoraan niiden yli.
© Milla Aalto

Lähestyimme Pukkipaloa Saksalan suunnalta metsäautotietä pitkin. Suunnistus oli jälleen helppoa, mutta maisemat melko tylsät, kunnes kansallispuiston vanha metsä sulki meidät taas sisäänsä. Takaniitunvuoren näköalapaikalla pidimme vielä yhden kunnon tauon ja ihastelimme maisemia ennen matkan jatkamista yöpymispaikalle Lakjärven laavuille.

Väsymys alkoi olla läsnä viimeisellä legillä. Juttelu vaimeni. Metsän hiljaisuus sakeni. Aurinkokin alkoi jo painua mailleen, ja aarniometsään hiipi hämärä. Lakjärven laavuille saavuttiin sopivasti ennen pimeää. Teltat pystytettiin, päivälliset kokkailtiin, vettä puhdistettiin seuraavaa päivää varten, iltanuotiolla istuskeltiin jutustelemassa.

Illan viimeinen legi taittui Pukkipalon aarnialueen hämyisessä vehreydessä.
© Milla Aalto

Päivällistä kokkailtiin Lakjärven laavulla.
© Milla Aalto

Yö oli leppeä, mutta sadetta ripsi hiukkasen. Huussin lähellä havaittiin yön pimeydessä yksi lepakko otsalampun valossa, mutta tarkempi lajimääritys jäi ymmärrettävästi tekemättä. Mustarastas ja punarinta alkoivat äännellä aamuyöstä leirin lähellä, molemmat hyräilivät myös puolilaulua aamuhämärissä.

Lakjärven leiripaikan ylle kohoavat korkeat hongat.
© Milla Aalto


Kolmas päivä: Reippaasti takaisin lähtöpisteeseen


Sunnuntaina aamutoimet sujuivat kurssilaisilta jo oikeastaan rutiinilla. Ennen lähtöä viimeiselle etapille harjoiteltiin laavulla vielä tulentekotaitoja.

Kurssilaiset kerääntyivät laavulle tulensytytysharjoitukseen.
© Milla Aalto

Päivän reitti kulki Lakjärveltä Pukkipalon parkkipaikalle ja sieltä taas kohti Kurjenpesää. Sää lämpeni ja kuivui päivän edetessä. Osa porukasta intoutui ottamaan kengät pois jalasta ja kävelemään metsässä paljain jaloin. Oli mahtavaa nauttia kesästä ja paljain jaloin kulkemisesta vielä hetki ennen syksyn saapumista.

Lounasta kokkailtiin jälleen Rantapihalla. Siellä pysähtyi myös iso joukko partiolaisia. Lounaan jälkeen siirryttiin sitten takaisin Kurjenpesälle, minne retki päättyi. Harjoitusvaellus oli ohi, varusteet ja fiilikset oli testailtu ja kurssilaiset olivat (enemmän tai vähemmän) valmiita lähtemään parin viikon päästä tositoimiin Lappiin.

Kurjenrahkan karun kauniit suo- ja metsämaisemat sekä elokuun lopun yllättävän lämpimät ja poutaiset säät tarjosivat hienot puitteet onnistuneelle viikonloppuvaellukselle.
© Milla Aalto

Terveisiä vaelluskurssin loppuhuipennukselta, Lapin-vaellukselta, luvassa myöhemmin.