11.4.2017

Huhtikuinen viikonloppu luonnon helmassa

Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piirin retki Kurjenrahkan kansallispuistossa 7.-9.4.2017

Teksti ja kuvat: Milla Aalto

Luonto-Liiton Kevätseurannan kolmantena seurantaviikonloppuna suuntasimme joukolla Kurjenrahkan kansallispuiston maisemiin retkeilemään. Olimme varanneet Rantapihan päärakennuksen leiripaikaksemme, sillä emme halunneet yöpakkasten asettamien varustevaatimusten rajaavan ketään kiinnostunutta pois retkeltä. Kahdeksan nuoren porukalla vietimme tunnelmallisen viikonlopun kevätluontoa havainnoiden ja uskomattoman hienoista ulkoilusäistä nauttien.

Aamunkoitto Kurjenrahkan kansallispuistossa Savojärven rannassa.


Perjantai: leiriytyminen, lintukonsertti ja kiikarikomeetta


Matkaan lähdettiin perjantai-iltana Turun linja-autoasemalta Porin suuntaan kulkevan bussin kyydissä. Puolisen tuntia myöhemmin noustiin bussista Kurjenrahkan kansallispuiston reunassa, Kuhankuonon pysäkillä. Heti alkajaisiksi patikoitiin parin kilometrin päähän Rantapihaan, missä muonitustiimi olikin jo ryhtynyt kokkailemaan retkiporukalle päivällistä.

Ilta-aurinkoa puiden latvuksissa.

Ruoka-aika.

Maukkaan aterian ja iltakahvin jälkeen majoituttiin. Rantapihan päärakennuksen yläkerran kahdesta pikku makuuhuoneesta löytyi viisi sänkyä, minkä lisäksi ylimääräisiä patjoja ja peittoja oli läjäpäin. Suurin osa retkiporukasta asettui yläkertaan, mutta kaksi retkeläistä pystytti teltan mökin pihaan yöpakkasista huolimatta.

Rantapihan päärakennus.

Teltta metsän reunassa.

Ennen pimeän tuloa mentiin vielä kiikaroimaan lintuja Savojärven rantaan. Kaukana jään rajalla näkyi parvi joutsenia. Myös muutama telkkä ja sinisorsa uiskenteli sulapaikalla. Kevään ensimmäinen punarinta aloitti laulunsa illan hämärryttyä. Musta- ja laulurastas yhtyivät konserttiin. Räkätti- ja punakylkirastaat säestivät.

Miltei täysi kuu heijastui rantavedestä.

Auringonlaskun värien hiipuessa taivaanrantaan käveltiin luontopolkua seuraillen takaisin Rantapihaan. Suolampareista yritettiin havaita sammakoita, mutta mitään ei näkynyt. Välillä kuunneltiin, josko pöllöjä kuuluisi, mutta niidenkään osalta havaintoja ei tehty. Pimenevällä suolla ja metsässä liikkuminen oli kuitenkin jännittävää. Raikas viileä suon tuoksu leijaili ympärillä.

Luontopolulla.

Tähtitaivaan tummumista odotellessa käytiin läpi retkiturvallisuusohjeita ja tulevien päivien ohjelmaa. Neljä soidintelevaa lehtokurppaa lenteli tuon tuosta mökin piha-aukion yli kimeästi äännellen. Pöllöt pysyivät edelleen vaiti, mutta rastaiden ja kurppien soitimessa riitti mielenkiintoista havainnoitavaa.

Kunhan tähdet alkoivat kunnolla näkyä, ryhdyttiin tutkailemaan taivasta. Stellarium-sovelluksen avulla pystyttiin paikantamaan nyt hyvin näkyvissä olevan komeetta Tuttle-Giacobini-Kresakin sijainti, mutta lopultakaan ei päästy varmuuteen, mikä havaituista valopisteistä oli juuri se komeetta.

Iltapiiri mökin pihassa.

Lauantai: auringonnousuretki, päivävaellus ja illanviettoa


Lauantaiaamuna halukkaat heräilivät jo kello viiden korvilla. Puoli kuudelta suunnattiin Savojärven rantaan. Tarkoituksena oli yrittää päästä havainnoimaan teerisoidinta - kuunnella, josko soidinääntelyä kantautuisi Lammenrahkan suunnalta, tai jos linnut hyvällä tuurilla soidintaisivat järven jäällä. Savojärvi oli kuitenkin jo niin pitkälti sulanut, ettei avaraa soidintannerta teerikukkojen turnajaisille ollut enää tarjolla. Niinpä suuntasimme rantaa pitkin eteenpäin aina Lammenrahkan nurkalle asti.

Pitkospuita auringonnousuun.

Aamun sarastuksen dokumentointia.

Savojärven pohjoisnurkalla, aivan Lammenrahkan rajoitusalueen reunalla pysähdyimme rantapenkalle istuskelemaan. Kuuntelimme korva tarkkana, mutta teerien pulputusta ei kuulunut. Jäimme siihen kuitenkin tarkkailemaan nousevaa aurinkoa ja kuuntelemaan muita lintuja. Muutama kurki huuteli jossain. Aamu koitti puolipilvisenä, miltei tyynenä ja raikkaan huurteisena. Nousevan auringon hehku värjäsi pikkuhiljaa taivaanrannan ja pian koko metsän.

Auringonnousua ihailemassa. 

Aikainen lintu madon nappaa. Tämä auringonnousu oli ehdottomasti viideltä heräämisen arvoinen.

Järven elämää tarkkailemassa. Illalla havaitut vesilinnut olivat edelleen paikalla.

Kunhan aurinko kohosi horisontin ylle ja leimuavat punaisen sävyt vähän rauhoittuivat varhaisaamun kultaiseen hehkuun, voitiin lähteä paluumatkalle Rantapihan suuntaan. Valo levittäytyi pikkuhiljaa suolle. Auringonpaiste alkoi sulattaa huurretta. Peippo ja sepelkyyhkykin heräilivät ja ryhtyivät laulamaan.

Aamun kultaa huurteisella suolla.

Luontopolun opasteisiin tutustumista.

Rantapihassa vielä nukuttiin, joten varhain heränneet jäivät ulos viettämään aikaa, keinumaan ja käymään läpi aamun havaintoja. Sää lämpeni hyvää vauhtia, kun aurinko nousi korkeammalle.

Keinutaan!

Rantapihan kesäkioski ei ole vielä auki, mutta kioskin pöydän hauskoja kuvia käytiin tarkastelemassa.

Aamupuuron jälkeen laittauduttiin valmiiksi lähtöön päivän patikkaosuudelle. Muutamasta eri reittivaihtoehdosta valittiin vajaan kymmenen kilometrin mittainen Pukkipalon kierros, joten eväitä ja juotavaa oli syytä pakata reppuun reilusti.

Muurahaiset marssivat jonossa mökin keittiössä.

Patikkamatkan alkuosuus kuljettiin talousmetsässä kansallispuistoalueen ulkopuolella. Rantapihasta lähdettiin suuntaamaan Rytösuon pohjoispuolitse kohti Pukkipalon parkkipaikkaa. Metsää oli hiljattain harvennettu, mutta maasto oli onneksi oikein kulkukelpoista, eivätkä maisematkaan sen hullumpia.

Rytösuon metsässä matkalla kohti Pukkipaloa.

Muurahaiskeon asukkaat olivat jo hereillä. 

Pukkipalon parkkipaikalla oli vastassa suuria tukkipinoja. Ympäröivää metsää oli harvennushakattu reippaalla kädellä. Maisema oli muuttunut jonkin verran sitten viime kesäisen vaelluskurssimme, jonka aikaan parkkipaikkaa ympäröi vielä sankka metsä.

Tauko tukkipinojen varjossa.

Kävelimme Pukkipalon kierroksen myötäpäivään. Alkumatka mentiin siis kansallispuiston reunaa seurailevaa pitkospuureittiä pitkin. Aivan suojelualueen laitaan ulottuvaa vanhaa Kellesuon avohakkuuta oli vastikään laajennettu niin, että myllättyä ja ojitettua entistä metsämaisemaa jouduttiin katselemaan oikeastaan koko matka, kunnes polku alkoi nousta Takaniitunvuorelle.

Laajan avohakkuun vetäminen suoraan kansallispuiston reunaan asti on tietysti jokseenkin harmillista ja heikentää Pukkipalon kierroksen houkuttelevuutta virkistyskohteena. Olisikin ilahduttavaa, jos merkitty reitti voitaisiin siirtää kulkemaan suojelualueen sisälle, jotta tämä ankeus ei näkyisi ihan suoraan polulle.

Vasemmalla talousmetsä, oikealla kansallispuisto. Kannattaa kävellä kylkimyyryä selkä hakkuuaukiolle päin.

Tuoretta avohakkuuta ja ojaa kansallispuiston kyljessä.

Onneksi metsätalousmaisemat jäivät taakse, kun päästiin Takaniitunvuoren kalliomännikköön. Reittiä patikoidessamme pysähdyimme lukemaan Pukkipalon aarnialueen luontopolun infotaulut ja keskustelemaan niissä käsitellyistä aiheista.

Lounastauko pidettiin Takaniitunvuoren tulentekopaikalla, jossa edellisellä seurueella olikin jo tulet valmiina. Grillailimme eväitä ja istuskelimme nuotion ääressä hyvän tovin. Haaveilimme Pukkipalon maakotkien näkemisestä, mutta suuret linnut eivät näyttäytyneet.

Insinööritaidonnäyte: näin grillataan suklaabanaani kahden tikun nokassa.

Lounaan jälkeen noustiin näköalapaikalle ihailemaan suomaisemaa, joka kylpi iltapäivän auringonpaisteessa, ja pohdiskeltiin paluumatkan kestoa. Sää oli oikein lämmin ja leppoisa, vaikka hiukan tuulinen.

Kartanlukua.

Keloutuva mänty.

Polku johti alas kallioilta kostean kuusimetsän hämyyn. Laskeuduimme sammaleista rinnettä. Metsässä oli todella vihreää, vaikka lehtipuut olivatkin vielä lehdettömiä. Hippiäisten ja metsätiaisten ääntelyjä kuultiin latvustosta. Pari retkeläistä pääsi näkemään myös kyyn, joka lämmitteli auringonpaisteessa polulla.

Kuusimetsän vihreyttä.

Kääpä.

Erikoinen puu pysäytti ihmettelemään.

Valon ja varjon leikkiä metsän pohjalla.

Ötökkä!

Kaatuneiden kuusten juurakot näyttivät etäältä katsottuna isojen peikkojen hahmoilta.

Pukkipalon parkkipaikalta matkaa jatkettiin taas kansallispuiston ulkopuolella takaisin Rantapihan suuntaan. Nyt kierrettiin Rytösuon eteläpuolista reittiä. Metsä oli tälläkin pätkällä hiukan harvennettua mutta kuitenkin ihan miellyttävää patikoitavaa. Leskenlehdet kukkivat ojanpenkalla.

Viimeinen tauko ennen Rantapihaan saapumista.

Rantapiha saavutettiin kello neljän jälkeen. Kaikki vetäytyivät tahoilleen lepäilemään pitkän patikan jälkeen, eikä vähään aikaan järjestetty kummempaa ohjelmaa. Muutaman tunnin päästä oli päivällisaika, jonka jälkeen siirryttiin saunomaan. Jotkut yrittivät päästä järveen uimaan, mutta jää ulottui rantaan asti, joten talviturkin heittoa jouduttiin toistaiseksi lykkäämään. Ilta jatkui vielä nuotion ääressä iltapalaa grillaillen ja "henkeviä" jutustellen.

Iltanuotio.

Sunnuntai: aamu teerisuolla ja paluu ihmisten ilmoille


Pitkä päiväpatikka ja myöhään jatkunut illanvietto saunassa ja nuotiolla verottivat aamuretkeläisten rivejä. Siinä missä lauantaina auringonnousua ihailemaan lähtivät miltei kaikki, oli sunnuntaina viiden aikaan jalkeilla vain kolme retkeläistä. Nyt lähdettiin Kurjenrahkan pääsuon suuntaan toiveena edelleen päästä kuulemaan teerien soidinpulinaa.

Näkymä Järvijoen sillalta Savojärvelle.

Heti ensimmäisellä avosuo-osuudella korviin kantautui jostain hyvin kaukaa teerien ääntelyä. Etäistä pulputusta oli kuitenkin vaikea erottaa muiden lintujen äänekkään laulun läpi, joten matkaa jatkettiin. Enää ei ollut oikeastaan mahdollisuutta päästä näkemään teeriä, sillä alkoi olla liian valoisaa hakeutua riittävän huomaamattomasti sopivalle paikalle tarkkailemaan soidinta, mutta ääntelyä haluttiin kuitenkin päästä kuulemaan lähempää.

Unenomainen aamuhämärän hetki.

Aamu valkeni patikoidessa, mutta pilvisen ja sumuisen sään vuoksi varsinaista auringonnousua ei nähty. Onneksi eilen oltiin ihailemassa kirkasta aamua järvellä ja tänään, kun aamu koitti vähemmän näyttävästi, kuljettiin enimmäkseen metsässä.

Sumuista ja harmaata.

Vähä-Välisaaren kohdalla teerien ääni kuului jo niin hyvin, että päätettiin jäädä sinne kuuntelemaan. Ahti Jalosen muistomerkin kohdalla oli sopiva paikka istua alas hetkeksi. Ääni tuntui tulevan jatkuvasti lähemmäs, ja olisi ollut houkutteleva ajatus lähteä männikköisen kumpareen yli katselemaan, josko soidintavia teeriä sittenkin olisi voinut vielä nähdä, mutta tunnetusti äänen perässä juoksemalla on liki mahdotonta löytää soidinpaikkaa, joten siihen hommaan ei ryhdytty.

Ääni tuntui tulevan aivan tämän männikön takaa.

Kun kello eteni ja kylmyys alkoi hiipiä jäseniin, päätettiin lähteä takaisin Rantapihan suuntaan. Teerien pulinaa kuului etäältä miltei koko matkan, ja ääni oli kuultavissa vielä aivan viimeiselläkin avosuon pätkällä. Teeret eivät jääneet aamun ainoaksi kanalintuhavainnoksi. Aivan Rantapihan lähellä Saksalan pellonlaidan pajukkoisesta ojasta pyrähti kovalla pärinällä lentoon pieni pullea kana, jolla oli punertava pyrstö - peltopyy!

Aamun valoa ja huurretta kanervikossa.

Muutama muukin retkeläinen oli jo valveilla, kun aamuyön seikkailijat saapuivat puoli kahdeksan aikaan takaisin Rantapihaan. Mahdollisuus kuulla teerisoidinta vielä suhteellisen lähellä majapaikkaa houkutteli vasta heränneetkin lähtemään pienelle aamulenkille, mutta teerien ääni kantautui nyt enää juuri ja juuri havaittavana etäisenä huminana, jota tuskin olisi edes noteerannut, jos ei olisi tiennyt kuunnella. Kurkien huutelua kuului sen sijaan lähempää, ja yksi päästiin näkemään aivan lähietäisyydeltä, kun se lensi matalalla retkeilijöiden ylitse.

Aurinko pilviverhon takana Savojärven yllä.

Rantapihassa ei ennätetty puuhata enää muuta kuin nauttia aamiainen, pakata kamppeet ja siivota tilat ennen lähtöä. Lisäksi käytiin läpi osallistujien fiilikset ja palautteet retkestä. Hommat saatiin hoidettua sen verran reippaasti, että paluumatkalle kohti Kurjenpesää ja bussipysäkkiä voitiin lähteä jo kello yhdentoista maissa.

Runsas retkiaamiainen.

Koska bussi ohitti pysäkin vasta puoli kolmen aikaan, patikoitiin Kurjenpesälle pidempää reittiä Savojärven pohjoispuolitse. Kurjenpesällä tutustuttiin kaikessa rauhassa luontotuvan näyttelyyn - sielläkin kuultiin teerien puputtelua, joskin vain äänitteeltä - ja grillailtiin vielä lounasta ennen kuin oli aika suunnata bussipysäkille ja matkalle kohti Turkua.

Auringonpaistetta metsässä.

Piiri haluaa kiittää kaikkia osallistujia mukavasta retkiviikonlopusta sekä tietysti Saksalan pienviljelijäyhdistystä Rantapihan päärakennuksen vuokrausmahdollisuudesta!