Kuvaterveiset elokuun mökkileiriltä

Nuorten luonnonharrastusleiri Salon Kiskossa 17.-19.8.2018

Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piiri vei kymmenkunta nuorta viikonlopuksi nauttimaan leirielämästä Salon maaseudulle. Viikonlopun ohjelmassa oli runsaasti retkeilyä ja leppoisaa ajanviettoa mökillä.

Louhelan tilalla majoitusrakennuksina toimi kaksi pientä kaunista maalaistaloa.
Pihapiirissä riitti tilaa telttailulle ja omille ajanvietteille.

Tältä näyttävät Salon syrjäseudut. Välillä on mukavaa tarkkailla luontoa myös kulttuurimaisemissa.

Louhelan pihapiirissä on koko kattaus vanhoja maatilan rakennuksia.

Pihan perältä avautuu näkymä pelloille ja joelle.

Ison tuvan ympäriltä löytyi tasaista maata teltoille.

Pikkutupa henki vanhan ajan tunnelmaa. Myös umpeen remontoidun vintin ikkunassa näkyi pitsiverhot...

Ensimmäisenä iltana havainnoitiin viereiselle pellolle laskeutuneita kurkia ja hanhia,
joiden syksyisiä ääniä saatiinkin kuunnelle vielä päivän laskeuduttuakin.

Illan pimennyttyä paistoimme lettuja nuotiolla. Osa heittäytyi nurmikolle
odottelemaan tähdenlentoja Perseidien meteoriparvesta.

Halukkaat heräsivät varhain aamulla linturetkeä varten.

Aamu sarasti selkeänä, mutta pian saatiin rankka sadekuuro, joka kasteli aamuretkeläiset ja herätti ulkosalla nukkujat.

Sateenkaari piirtyi kuuron jälkeen taivaalle.

Lintujen lisäksi pelloilla käyskenteli valkohäntäpeuroja. Aamun usvainen ilma tosin heikensi näkyvyyttä.

Ison tuvan eteiseen ilmaantui Luonto-Liiton tapahtumille tyypillisesti havaintolista.

Viikonlopun kohokohta oli melontaretki alas Kurkelanjokea Kiskon Kirkkojärvelle. Kapeassa ja mutkaisessa joenuomassa eteneminen oli aloittelijoille haasteellista, mutta lähestyttäessä järveä joki leveni ja melontatekniikka alkoi sujua kaikilta.

Ennen Kirkkojärveä alitettiin näyttäviä vanhoja siltoja, ja ohitettiin leveämpiä virtauskohtia. Kanootin hallinnassa oli kuitenkin täysi työ, eikä kameraa ehtinyt pahemmin kaivaa esille. Lopulta järven selkä aukesi edessä harmaana ja tuulisena.

Kuivan kesän jäljiltä veden pinta oli tavallista alempana, joten hyviä rantautumispaikkoja oli vaikeampi löytää. Rantautuminen sujui lopulta kuitenkin mallikkaasti. Kanootit vedettiin kivikkoon.

Tauko pidettiin Pappilanniemen tulentekopaikalla. Porukka vaikutti väsyneeltä, mutta pienen voimien palauttelun ja evästelyn jälkeen jaksettiin meloa vielä takaisin leiriin.

Kaikki kajakit ja kanootit saapuivat onnellisesti perille suunnitellussa aikataulussa.

Iltaa vietettiin saunoen, uiden ja paljussa rentoutuen. Yläpihan grillipaikalla päästiin vielä paistamaan tikkupullaa iltapalaksi.

Sunnuntaina ohjelmassa oli sieni- ja marjaretki. Ennen metsään pääsyä meitä ihastuttivat paikalliset hevoset.

Polku oli leveä mutta paikoin hieman umpeenkasvanut. Tuoreesta metsästä löytyi yllättävän hyvin sieniä menneen kesän superkuivaan säähän nähden, ja marjaämpärikin sai täytettä.

Kanttarelleja löytyi, kunhan silmä tottui erottamaan niitä kasvillisuuden seasta.

Sienikassi täyttyi hyvää tahtia.

Satoisin sienilaji olikin vuodenajalle tyypillisesti kanttarelli. Sekaan löydettiin myös haperoita.

Matkalla metsään ja takaisin saatiin ihastella tienpientareiden kukkaloistoa.

Saalis käsiteltiin lounaan jälkeen. Leirin päätösaterialla saatiin maistella sienilisäkkeitä ja nauttia suklaakakusta tuoreilla mustikoilla.

Matot nostettiin siivouksen ajaksi kuistille tuulettumaan. Tilausajoa odotellessa oli vielä aikaa rentoutua ja pelailla pihassa.

Auringonpaisteessa kelpasi lekotella.

Lopuksi otettiin välttämätön ryhmäkuva. Toivottavasti syksyllä ehditään vielä uudestaankin mökkeilemään!

Kuulostiko tämä mukavalta? Lähtisitkö mukaan seuraavalle mökkileirillemme? Missä päin eteläistä Suomea olisi kivaa leireillä? Kerrohan toki toiveistasi meille, niin voimme tehdä yhdessä vieläkin hienompia reissuja. Syksyn leirit, retket ja muut tapahtumat ideoidaan ja laitetaan kalenteriin sadonkorjuuillanviettomme yhteydessä 5.10. Turussa Koroisten kahvilalla. Tervetuloa mukaan!

Teksti: Silja Aalto
Kuvat: Silja Aalto & Milla Aalto

Retkeilyä kesäyössä

Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piirin yöretki Rauvolanlahdelle 9.6.2018

Teksti: Milla Aalto
Kuvat: Milla Aalto & Katariina Riipinen

Luonnonystävän kannattaa ottaa vuoden valoisimmasta ajasta kaikki irti retkeilemällä myös öisin. Monen montaa yötä ei kuitenkaan kuka tahansa pysty kukkumaan ulkosalla, eikä se välttämättä olisi kovin terveellistäkään, mutta edes yksi kesäyö kannattaa yrittää viettää luonnontarkkailun merkeissä. Jos hämärässä metsässä yksin oleminen vaikuttaa pelottavalta ajatukselta tai  sopivaa retkikohdetta ei tunnu löytyvän tai jos vaikka yksinään ei vain tule lähdettyä liikkeelle, hyvä tapa varmistaa kesän yöretkielämys on lyöttäytyä johonkin samanhenkiseen retkeilyporukkaan.

Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piiri pyrkii toteuttamaan nuorille suunnatun kesäyöretken vuosittain. Tälle kesälle niitä suunniteltiin peräti kaksi. Retkistä ensimmäinen on jo takana. Kohteena oli Turun ja Kaarinan rajalla sijaitseva Katariinanlaakson, Rauvolanlahden ja Vaarniemen luonnonsuojelualueiden kokonaisuus. Ajankohdaksi valittiin kesäkuun alkupuoli, jotta retkellä voitaisiin kuulla yölaulajalintuja.

Kello yhdentoista aikaan retken osallistujat kokoontuivat Uittamolla Katariinanlaakson parkkipaikalla. Auringon viimeiset säteet vielä valaisivat maisemaa, mutta ilma viileni jo. Johdannon jälkeen suunnattiin hämyiseen lehtoon rantaa seurailevalle polulle. Satakieli lauloi lähettyvillä, ja kauempaa kuului punarinta. Tyyni vedenpinta heijasti auringonlaskun värejä. Ilma tuoksui kostealta ja raikkaalta.

Siirtymämatkalla Katariinanlaaksosta Rauvolanlahdelle kohdattiin metsäkauris, joka piileskeli korkean heinikon seassa niin että vain korvat näkyivät. Kaksi käkeä kukkui kilvan. Hämärän metsikön kohdalla nähtiin jonkin pienen eläimen juoksevan tieltä puiden varjoihin, mutta sitä ei havaittu enää uudestaan, joten laji jäi mysteeriksi. Rantaniitylle maisemanhoitotöihin kesäksi tuodut lehmät lepäilivät laitumellaan, eivätkä juurikaan reagoineet ohikulkijoihin.

Kun lähestyttiin lahden rantaa, ilma alkoi käydä yhä kosteammaksi ja siten myös viileämmäksi. Rantaruovikon suunnalta kantautui hassua sirisevää ääntä, kuin jonkin sirkkalinnun laulua. Sirinää pysähdyttiin kuuntelemaan, ja siinä samalla seisoskeltaessa huomattiin lepakko, joka lenteli vinhasti ympäriinsä itikoita saalistaen. Luonto-Liiton Kevätseuranta-kampanjan viimeinen seurantaviikonloppu oli meneillään, ja viikonlopun teemana olivat nimenomaan lepakot, joten tästä saatiin vielä mainio Kevätseuranta-havainto.

Rantaruovikon läpi kulkevilla pitkospuilla siritys kuului jo sen verran läheltä, että ääntelijä pystyttiin varmistamaan pensassirkkalinnuksi. Hieno havainto! Taustalla lauloi myös koko joukko ruokokerttusia sekä ainakin yksi rytikerttunenkin. Niiden innokkaana rätisevä ja poukkoileva konsertti loi jännittävän äänimaiseman öiselle kosteikolle. Ruovikko kohosi korkeana molemmin puolin pitkosreittiä. Auringonlaskun värit olivat jo hiipuneet, ja muutama yksittäinen kirkas taivaankappale erottui miltei pilvettömältä taivaalta.

Pieneltä näköalatasanteelta päästiin katselemaan ruovikon yli. Vähän matkan päässä oli jälleen yksi metsäkauris kaikessa rauhassa ruokailemassa, ja kohta näkyviin ilmestyi toinen, joka eteni loikkien kohti metsän reunaa. Kauriiden puuhia saatiin tarkkailla hyvä tovi, vaikka tihenevässä hämärässä eläimiä olikin jo aika vaikea erottaa maisemasta silloin, kun ne eivät liikkuneet. Harmaahaikara lensi ylitse kookkaana, rauhallisena, tummana varjona. Yksinäinen töyhtöhyyppä kaarsi myös ohi, ja sen valkoinen vatsapuoli näytti suorastaan loistavan kesäyön sinessä.

Jätevedenpuhdistamon altaan nurkalla kuultiin hiukan erikoisempaa kerttusen laulua pusikon kätköstä, ja sitä pysähdyttiin fiilistelemään. Vaikka laulaja oli hyvin lähellä, sitä ei pystynyt oikein havaitsemaan kasvuston seasta. Monipuolisia matkintoja sisältävän kiihkeän laulun perusteella lintu voitiin kuitenkin määrittää melko varmasti luhtakerttuseksi.

Seuraavaksi kiivettiin lintutorniin pitämään evästaukoa ja ihailemaan Rauvolanlahden maisemia. Lahdella lepäili sorsia, mutta valoa oli niin vähän, ettei niistä saanut selkoa. Liro huuteli välillä, samoin metsäviklo. Töyhtöhyyppäkin naukaisi pimeydessä pari kertaa. Luhtakana piti hassua, possumaista ääntään jossain puhdistamon altaan suunnalla. Kerttuset lauloivat taukoamatta.

Äänimaailman mielenkiintoisin yksityiskohta oli kuitenkin huomattavan voimakas sammakkomainen kurnuttelu, jota kuului välillä tornin alapuolelta. Kun eväät oli syöty, laskeuduttiin lähemmäs kuuntelemaan. Äänen lähteestä ei päästy varmuuteen, mutta kyseessä arveltiin olevan mahdollisesti jokin vihersammakko, joita esiintyy nykyään Turun seudulla vieraslajina paikoin runsaastikin.

Matka jatkui puhdistamon altaan viertä Vaarniemen suuntaan. Tiheikön läpi kulkeva polku oli kuin tunneli tai käytävä, jonka loppupää katosi pimeyteen. Laskuojan sillan kohdalla kasvillisuuden seassa kiilui kirkkaita pieniä valopisteitä - kiiltomatoja. Niiden ihmeellistä hehkua jäätiin ihastelemaan. Hämärällä polulla vastaan tuli yksinään kulkeva luontokuvaaja, joka oli myös pysähtynyt kuvaamaan kiiltomatoja.

Koska vakava metsäpalovaara esti tulenteon, retkellä ei suunnattu ylös Vaarniemenkallion laavulle, vaan tehtiin pelkästään kierros Vaarniemen vanhassa lehdossa ennen kuin lähdettiin samaa reittiä takaisin Katariinanlaakson suuntaan. Lehtoa kiertävällä polulla piti ottaa käyttöön jo otsalamput, sillä puiden alla oli aika pimeää ja polku töyssyinen. Otsalamppujen valossa havaittiin erikoinen, kookas ja kirkkaan keltainen kääpä, joka kasvoi vanhan tammen rungolla. Kyseessä taisi olla rikkikääpä.

Vaarniemen lehdosta matka jatkui takaisin Rauvolan pitkospuille. Pieniä sumulauttoja leijaili ruovikon yllä. Lintukonsertti jatkui edelleen huumaavana. Yön pimein hetki alkoi taittua jo kohti auringonnousua ja taivaanrantaan ilmestyä aamunkoiton värejä. Katariinanlaakson läpi ei enää kuljettu metsäpolkua vaan oikaistiin kuntoreitin kautta, jotta yksi retken osallistujista ehti yön viimeiseen bussiin Uittamolta. Retki päättyi kello kahdelta aamuyöllä samalle parkkipaikalle, josta oltiin lähdetty liikkeelle.

Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piiri järjestää seuraavan yöretkensä perjantaina 13.7. Kuusistossa. Katso tapahtumatiedot piirin sivuilta ja ilmoittaudu mukaan!

Sinivuokkoja ja auringonpaistetta

Huhtikuinen Kevätseuranta-retki Tuorlassa

Teksti ja kuvat: Milla Aalto

Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piiri järjesti koko perheen Kevätseuranta-tapahtuman Kaarinassa Tuorlan idyllisissä maalaismaisemissa huhtikuun kolmannella viikolla. Auringonpaiste lämmitti, mutta tuuli puhalsi ajoittain jopa navakasti, joten pipoille ja hupuille oli keväisestä lämmöstä huolimatta käyttöä, kun viitisentoista retkeläistä suuntasi Tuorlan lehtoon kevään merkkejä etsimään. Päivän ohjelmaan sisältyi sekä lapsiperheille suunnattu seikkailu luontopolulla että nuortenretki, jolla kierrettiin hieman pidempi lenkki lehdossa ja rannoilla muun muassa lintuja havainnoiden.

Metsässä ei vielä pahemmin vihertänyt – maa oli yhä menneen kesän lehtien peitossa, eikä uutta kasvua juurikaan näkynyt. Sinivuokkoja kuitenkin löydettiin, ja paikoin ne peittivät metsän pohjaa laajoinakin kasvustoina. Äänimaisema oli oikein keväinen, kun peipot ja rastaat konsertoivat pirteästi. Metsän reunassa kukkivat myös leskenlehdet. Pari kurkea havaittiin muuttolennossa. Mehiläisiä nähtiin jo työn touhussa, mutta Kevätseurannan kimalaisia ei tullut vastaan.

Sillä välin, kun lapsiperheet seikkailivat rastiradalla, suuntasi pieni nuorisoretkeläisten joukko rantaan kiikaroimaan lintuja. Kiurujen laulu soi peltojen yllä ja naurulokit kirkuivat pirteästi lahdella. Kauempana rantapellolla soidinteli muutama töyhtöhyyppä. Kevätseuranta-havaintoihin kirjattiin myös kottarainen, västäräkki ja punakylkirastas sekä laulujoutsen. Eniten huomiota sai valtaisa, monen sadan yksilön isokoskeloparvi, joka kelluili aaltojen välkkeessä. Kala- ja lapintiiroja nähtiin myös, ja yksinäinen silkkiuikku havaittiin ruovikon laidassa.

Retken päätteeksi kokoonnuttiin rantalaavulle nuotion ääreen syömään eväitä ja kertaamaan havaintoja – Kevätseurannan tämän vuoden teemalajien havaitsemiselle ajankohta oli vielä vähän varhainen, mutta 11 muuta kampanjan lajia havaittiin. Nuotioaterian jälkiruuaksi tehtiin tikkupullaa, joka oli monelle aivan uusi elämys ja luonnollisesti myös retken kohokohta. Joutsenten huudot kiirivät lahdelta, sinitiaiset puuhailivat pesäpönttönsä ympärillä, ja Myllyoja solisi iloisesti laavun vieressä. Laavussa tuulen suojassa tuli suorastaan kuuma, kun aurinko porotti ja nuotio lämmitti.

Teksti on julkaistu alun perin Kevätseuranta-kampanjan blogissa.

Luonto-Liiton Kevätpäivät Laitikkalassa

Teksti: Milla Aalto
Kuvat: Milla Aalto & Samu Sarasoja ym.

Tänä vuonna perinteisten Talvipäivien sijaan saatiinkin Kevätpäivät, kun Hämeen piiri pisti kemut pystyyn huhtikuun puolivälissä. Vaikka hämäläinen maalaismaisema nukkuikin yhä paikoin paksun lumipeitteen alla, tunnelma oli kuitenkin keväinen, sillä auringonpaiste lämmitti ja päivisin ulkona hengailtiin ilman takkeja, kukkia löytyi jo, ensimmäiset hyönteiset olivat liikkeellä ja Suomeen palanneita muuttolintuja havaittiin joukoittain.

Tapahtumapaikkana toimi Laitikkalan koulu Pälkäneellä. Leirikeskukseksi rempattu vanha koulurakennus tarjosi mainiot puitteet viikonlopun viettoon. Sisämajoitustilaa riitti, mutta osa porukasta yöpyi pihalla teltoissa ja riippumatoissa. Ulkona yönsä viettäneet saivat kuunnella lehtopöllöjen innokasta huhuilua, joka kantautui aivan pihapiiristä, ja laulujoutsenten huutelua kauempaa joelta.

Laitikkalan koulu.

Pihaan pystytettiin myös puolijoukkueteltta.

Meiltä Varsinais-Suomesta reissasi Kevätpäiville viiden hengen edustus. Kaikkiaan tapahtumaan osallistui kuutisenkymmentä henkilöä eri puolilta maata. Laitikkalaan saavuttiin perjantaina iltapuolella päivää. Ennen pimeän tuloa pidettiin ulkona tutustumispiiri sekä pelattiin rastirataleikkiä, jonka loppuratkaisuna selvisi - ei enempää eikä vähempää kuin - elämän tarkoitus. Se olikin pienoinen järkytys etenkin varsinaissuomalaisittain tarkasteltuna. Iltaohjelmaan sisältyi elokuvan katselua ja hengailua.

Rastiradalla väsättiin muun muassa maataidetta.

Lauantaiaamu starttasi kello kuudelta linturetkellä. Kymmenkunta retkeilijää lähti kiertelemään Laitikkalan kylämiljöötä ja havainnoimaan lintuja. Peipot, mustarastaat, punarinnat, tiaiset, keltasirkut ja varpuset pitivät konserttia. Töyhtöhyypät soidintelivat pelloilla. Joutsenet toitottivat. Joella kuhisi telkkiä ja sinisorsia. Pari metsävikloakin löytyi. Kyllönjoen vanhalla sillalla tuli vastaan kettu.

Kyläteiden kiertelyn jälkeen "oikaistiin" metsän läpi maantielle, sillä maantiesillalta oli parempi näkyvyys Pinteleelle ja sen rantapellot tiedettiin myös hyväksi lintupaikaksi. Rämpimisen jälkeen pysähdyttiin sillalle kiikaroimaan järvelle, mutta parhaat havainnot tehtiin taivaalta, kun ylitse vyöryi muuttavien hanhien ja joutsenten auroja.

Kevätpäivien aamuretkeilijöitä auringonnousun valossa.

Vesipääsky on hieno eläin. Tuli vaan mieleen. Ei me sitä havaittu.

Kiikarointia maantiesillalta.

Kevätpäivien lintuhavaintolista venyi.

Lauantain pääohjelma koostui työpajoista. Tarjolla oli niin reipasta ulkoilua kuin rauhallista sisäohjelmaakin. Tulenteko- ja hätämajoitetyöpajassa harjoiteltiin erilaisten majoitteiden rakentamista yksinkertaisista materiaaleista sekä tulentekotekniikoita perusteista vaikeampiin menetelmiin. Asahi-työpajassa saatiin kokeilla vetreyttävää ja rauhoittavaa terveysliikuntamuotoa. Seikkailutyöpajassa tutustuttiin seikkailukasvatuksen perusteisiin. Lempieläinmaalauksessa päästettiin luovuus valloilleen. Keskustelua ja pohdiskelua virittelivät puolestaan sukupuolisensitiivisyystyöpaja, workshop workshop ja metsäryhmän esittäytyminen.

Workshop workshopissa opeteltiin työpajamenetelmiä kuten Collegial Counselling -metodia.

Tulentekoa kipinäraudalla.

Lauantai-iltanakin katsottiin elokuvaa. Lisäksi kuultiin mielenkiintoinen esitelmä pyöräilyseikkailusta Aasiaan, eläydyttiin luonnonnostatusrummutukseen, pelattiin hauskaa lajibingoa, hengailtiin iltanuotiolla sekä tietysti saunottiin ja saatiin tietoa suomalaisista saunaperinteistä. Lauantain ohjelmaa sisältyi lisäksi Luonto-Liiton kunniamerkkien jako ja kakkukahvit. Ohjelmassa oli runsaasti aikaa myös vapaalle oleskelulle, jutustelulle, rentoutumiselle ja luonnon havainnoinnille.

Laitikkalan maisemia: näkymä Kyllönjoen vanhalta sillalta Pinteleen suuntaan.

Myös sunnuntaiaamulle järjestyi linturetki, mutta liikkeelle lähdettiin vähän myöhemmin, seitsemän jälkeen, ja hiukan pienemmällä porukalla. Viikonlopun lintuhavaintolista venyi edelleen. Harmaapäätikka huuteli jossain kylän liepeillä, joella uiskenteli pari isokoskeloita, soidintelevien töyhtöhyyppien määrä oli kasvanut, ja aamun äänimaisemaan oli liittynyt myös punakylkirastas.

Aamuretkeläisiä.

Siivoilun, pakkailun ja päätössanojen lisäksi sunnuntain ohjelmassa piti olla bussiretki kauempana Laitikkalasta sijaitsevalle suojelualueelle, mutta bussikuskin sairastumisen vuoksi retki peruuntui. Sen tilalle keskittiin kuitenkin oitis korvaavaa ohjelmaa: extempore-reissu läheiselle Rönnvikin viinitilalle sekä Kevätseuranta-retki Laitikkalan maisemissa.

Kevätseurannan ohella retkellä käytiin ihmettelemässä läheistä pientä suojelualuetta, joka osoittautuikin yllättäen pähkinäpensaslehdoksi. Kukkivia leskenlehtiä ja sinivuokkoja löydettiin, kekomuurahaiset, kimalaiset skeä neito- ja sitruunaperhoset olivat liikkeellä, muuttavia kurkia nähtiin, töyhtöhyypät pitivät hurjaa menoa pelloilla, ja pari joutsenta lensi myös läheltä yli. Kaukana pellolla liikuskeli kettu.

Kevätseurantaa.

Yllättävä pähkinäpensasesiintymä.

Sinivuokkojen joukosta löytyi ns. erilainen nuori.

Tapahtuman päätteeksi kisattiin vielä siitä, mikä piiri saisi järjestää seuraavan vuoden talvi- tai kevätpäivät. Meidän piirimme kutsuttiin hurjaan Linnunlaulukaraoke-battleen Uudenmaan piiriä vastaan. Eeppisen kisan päätteeksi talvipäivien kiertopysti siirtyi stadilaisille, mutta uhosimme vievämme sen ensi vuonna.

Perinteinen ryhmäkuva otettiin myös ennen kuin lähdettiin kotimatkalle.

Kiitos vielä Hämeen piirille hienoista Kevätpäivistä!