Vaspin monikulttuurinen luontohetki keräsi seitsemän lasta ja neljä aikuista tutustumaan kaupunkiluontoon
Teksti: Sofia Böling
Maahanmuuttajataustaiset henkilöt eivät ole olleet edustettuina ainoallakaan luontoretkellä, jossa olen ollut mukana. Päätin kokeilla, saisiko erityisesti monikulttuurisista lähtökohdista tuleville suunnattu retki houkuteltua heidät paikalle. Huomasin että kyllä sai. Ensimmäinen luontoretki, jota itse vedin, sai yhdentoista hengen yleisön.
Alunperin ajatuksenani oli vetää retki Kohmon-Varissuon metsässä, jonka pururadalla käyn muutenkin juoksemassa viikottain. Suunitelmat kuitenkin muuttuivat, kun huomasin metsässä radan varrella muutaman maastokuvioiseen pukuun pukeutuneen aseistetun henkilön, joiden aseiden aitoudesta en tiennyt. He saattoivat olla jonkun minulle tuntemattoman lajin harrastajia tai varusmiehiä, mutta itsesuojeluvaisto kehotti pysymään kaukana.
Päätin siis suunnata retken Kuralan Kylämäkeen. Vedin retken alkuun pienen tietovisan jokamiehenoikeuksista, jotka tunnettiin ilmeisen hyvin. Visan jälkeen lapset kertoivat nähneensä Kuralan Kylämäessä aiemmin hevosia ja vaativat päästä taputtamaan niitä. Kuralan Kylämäessä oli kuin olikin kaksi hevosta laiduntamassa. Suurin osa retkeä kuluikin hevosia ruokkiessa ja taputellessa.
Lopulta menimme Aurajokirantaan syömään eväitä. Maisemat olivat upeat, vaikka emme varsinaisesti metsässä käyneetkään. Osa lapsista oli väsynyt kävelemiseen eikä halunnut jatkaa Halisten luontopolulle.
Luulin, että vahva luontosuhde on nykyään harvoilla. Lasten palava halu päästä metsään opetti minulle, että näin ei ole. Heidän mutkatonta rakkauttaan luontoa kohtaan ei voi kuin ihailla.
Oikeastaan luontosuhteen vaalimiseen tarvitaan vain pieniä tekoja, kuten koulun syysvaelluksia ja perheen yhteisiä eväsretkiä lintutorneille muutaman kerran vuodessa. Rakkaus luontoon asuu meissä jokaisessa.
