15.2.2022

Luonto-Liiton Kevätpäivät järjestetään jälleen!

Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piiri järjestää liiton valtakunnallisen väentapaamisen 8.‒10.4.2022 Taivassalossa Tippsundin leirialueella. Tapahtuman teemoina ovat jälleennäkemiset ja uudet ystävät.

Luonto-Liiton Kevätpäivät järjestettiin edellisen kerran vuonna 2019. Sen jälkeen on pidetty pienempi väentapaaminen Syyspäivät etätapahtumana syksyllä 2020. Toivon mukaan Kevätpäivät 2022 pystytään järjestämään paikan päällä. Osaan tapahtuman ohjelmasta voi osallistua myös etänä, ja jos olosuhteet pakottavat, Kevätpäivistä tulee kokonaan etätapahtuma.

Kevätpäivät on kaikkien luontoliittolaisten ja liiton toiminnasta kiinnostuneiden yhteinen tapahtuma, jonne saapuu nuoria ja vähän vanhempiakin ympäristövaikuttamisesta ja luonnonharrastuksesta kiinnostuneita ihmisiä ympäri maan tapaamaan toisiaan, viettämään aikaa yhdessä, oppimaan uutta, suunnittelemaan ja kehittämään toimintaa, olemaan luonnossa ja rentoutumaan.

Kevätpäivät on suunnattu etenkin nuorille Luonto-Liiton jäsenille sekä muille luonnosta ja ympäristöstä kiinnostuneille noin 15‒29-vuotiaille. Lisäksi on tarjolla ohjelmaa lapsille, minkä toivotaan kannustavan myös perheleiri- ja luontokerhotoiminnassa mukana olevia tulemaan kevätpäiville.

Luvassa on puhetta ja työpajoja muun muassa ilmastovaikuttamisesta ja mielenosoitusten järjestämisestä, luontokerhotoimintaa, retkeilyä, luontoelämyksiä, tanssia, pelailua, hengailua ja jutustelua muiden nuorten luontoihmisten kanssa. 

Tutustu tapahtumaan ja ilmoittaudu mukaan: www.luontoliitto.fi/kevatpaivat2022

Lisätietoja antaa tapahtuman koordinaattori: Milla Mykrä, mykramilla[at]gmail.com