Kertomus Vaspin luonnonharrastusleirin vaellusohjelmalinjan seikkailusta Nukkumajoen leirikämpältä Hammastunturin erämaahan ja takaisin 14.-15.7.2015
Teksti: Mirelle Aalto
Kuvat: Joonatan Kutilainen ja Mirelle Aalto
 |
| Nukkumapään huipulla |
Luonnonharrastusleirin vaellusohjelmalinja alkoi koko leiriporukan yhteisenä taipaleena leirikämpältä Nukkumapää-tunturille. Tunturin huipulla levähdettiin yhdessä ennen kuin jatkoimme pienporukalla eteenpäin kohti Tervaspäätä. Tämän kertaisen vaelluksen ideana oli poluttomassa maastossa suunnistaminen, sillä emme liikkuneet lainkaan merkityillä retkeilyreiteillä, eikä muitakaan polkuja pahemmin kuljettu.
 |
| Kaitamojärvi |
Ensimmäiseksi yöksi jouduttiin leiriytymään paljon aiottua lyhyemmän kävelymatkan jälkeen Kaitamojärven rannalle. Nukkumapään saavuttaminen oli vienyt liikaa aikaa, ja illallista oli jo pakko saada, eikä sen jälkeen huvittanut enää jatkaa kävelyä.
Aamulla päätimme olla ahneita ja lähteä kävelemään periaatteessa kahden päivän kävelymatkaa yhdessä päivässä. Ensin kohteeksi otettiin Tupapää-vaara, jonka läheltä meidän oli ollut tarkoitus tänä toisena vaelluspäivänä herätä.
Olimme jo melkein Tupapäällä, kun näimme vilaukselta horisontissa siintävän Tervaspään, jota tänään oli alkuperäissuunnitelman mukaan ollut tarkoitus käydä tutkimassa. Tiesimme sen olevan melko kaukana, jos mielimme ehtiä kämpälle ennen yön pikkutunteja. Tunturi teki kuitenkin jo kaukaa nähtynä sellaisen vaikutuksen, että hulluina suuntasimmekin mieluummin sinne kuin vaaralle.
Lounastaukoon mennessä oli jo kävelty turhauttavan paljon.
Pysähdyimme kunnolla nyt vasta juuri ennen tunturinousua. Onneksi
alkupäivä oli ollut pilvinen ja yön jäljiltä niin viileä, että räkkä ei
ollut liikkeellä. Nyt alkoi kuitenkin aurinko paistaa ja ötökät
ahdistella niin meitä ihmisiä kuin selvästi myös poroja; pieni lauma
tölvähti yllättäen kokkailujemme viereen meitä huomaamatta ja jatkoi
kulkuaan kohti Tervaspäätä.
 |
| Poron rynnistys |
Tervaspää on hyvin kallioinen tunturi. Nousu alkaa suurten lohkareiden
ja avokallion lomasta. Rinteellä kohdattiin perinteiset tunturin linnut,
kapustarinnat.
 |
| Tervaspäälle nousu |
Tervaspään laelta (korkeus 468,7 m) avautui kuin avautuikin näkymä
Hammastunturille, joka on antanut nimensä koko tälle Hammastunturin
erämaalle. Tunturi siintää valtavan Hammasjärven vastarannalla.
Tervaspään laki on laaja, ja sen toiseksi korkeimmalla kohdalla pyöri
suurempi porojoukko, johon liittyi jatkuvasti uusia jäseniä.
 |
| Näkymä Tervaspäältä Hammastunturille |
Tunturinäkymien jälkeen alkoi pitkä taival takaisin kohti leirikämppää. Halusimme sinne nukkumaan, koska luulimme olevamme seuraavana aamuna tästä järkyttävästä kävelyrupeamasta huolimatta kunnossa ja lähdössä seuraavalle taipaleelle. Emme halunneet, että sille jouduttaisiin lähtemään aikataulusta jäljessä. Jos olisimme tienneet, että saavumme kämpälle vasta aamuyöllä neljältä niin riutuneina, että seuraavalle taipaleelle olisi ollut kurja lähteä, olisimme voineet leiriytyä jonnekin Tervaspään lähelle.
Hoipuimme metsäautotietä pitkin kohti (lähes) yöttömän yön auringonlaskua...
Saavuimme hämärän hetkenä harvinaiseen Lapin lehtoon, joka väsymyksestä huolimatta näytti lumoavalta.
 |
| Hämärän hetki lehdossa |
Hämärän hetki oli ohi ja aurinko nousi juuri, kun edessä avautui näkymä
Latvajärvelle, josta Nukkumajoki laskee kohti Inarijärveä. Oli jo niin
luvattoman myöhä, että leiristä lähetettiin parit huolestuneet
tekstarit.
 |
| Latvajärvi |
Latvajärveltä käveltiin vilkaisemaan viereistä kanjonia ja sen
kulkukelpoisuutta. Kanjoni oli mahtava, mutta kulkukelvoton, joten
kiipesimme sen laidalle. Kanjonia pitkin lensi ohitsemme piekana, siivet
auringonnousussa välkehtien.
Leiriin päästiin lopulta, vaikka todella horjuen. Kävelyä kertyi jälkimmäisen päivän aikana melkein 30 km, mikä mentiin ilman valmista retkeilyreittiä pääosin umpimetsässä suunnistaen. Leirissä odotti järkytykseksemme edelleen hereillä oleva pääkokki, joka tarjosi meille sekä päivällistä että iltapalaa mukavasti aamuneljältä.
Eipä enää tämän Lapinmatkan aikana vaellettu enempää, vaan vaihdettiin seuraava taival mieluummin kanoottiretkiin, tutustumiseen lähikohteisiin ja muuhun leireilyyn kämpän ympäristössä.
Vaikka vaellus oli lopulta hullu, oli Tervaspää maisemineen näkemisen arvoinen. Lapin kesäyö erämaaluonnossa oli myös hieno, mutta kieltämättä olisimme arvostaneet sitä enemmän, jos olisimme olleet hiukan vähemmän puhki.
